funktiokutsujen

Funktiokutsut ovat ohjelmointikielissä toimintoja, joissa ohjelma kutsuu määriteltyä funktiota suorittamaan sille annetut argumentit. Suorituksen lopputuloksena funktiokutsu tuottaa usein palautusarvon, jota kutsuva osa ohjelmaa voi käyttää seuraavissa laskuissa tai päätöksissä. Suomessa käytetty termi funktiokutsut viittaa monikossa aina myös genetiivimuotoon funktiokutsujen.

Kutsun rakenne koostuu funktion nimestä ja sille annettujen parametrien listasta. Esimerkiksi Pythonissa: total = sum(x, y) tai yleisemmällä tasolla f(a, b). Todelliset argumentit siirtävät arvot kutsusta funktiolle, jossa ne nähdään muodollisina parametreina. Monien ohjelmointikielien syntaksissa on sekä formaaleja että todellisia parametreja sekä tapoja hallita oletusarvoja tai variadisia (moniarvoisia) argumentteja.

Argumenttien siirtotapaa kutsuva kieli määrittelee muun muassa, siirretäänkö arvot vai viitteet (by value, by reference) sekä miten suuret muutos vaikuttavat kutsun ulkopuolelle. Näillä eroilla on vaikutusta tilan hallintaan ja suorituskykyyn, sekä siihen, voivatko funktiot muuttaa kutsuvaa tilaa.

Suoritus tapahtuu kutsujan kehyksen (kutsurungon) kautta ja johtaa mahdolliseen rekursioon. Kutsut voivat palata takaisin takaisinpäin, jolloin ohjelman tilanne palautuu ennen kutsua. Tail-call -optimointi voi poistaa ylimääräisen kehyksen joissakin kielissä.

Paluuarvo ja sivuvaikutukset kuuluvat usein funktioihin liittyviin suunnittelukysymyksiin. Puhtaat funktiot palauttavat arvon eikä niillä ole sivuvaikutuksia, kun taas osassa kieliä funktiot voivat muuttaa globaalia tilaa tai tilamuuttujia.

Esimerkki Pythonista: def f(a, b): return a + b; tulos = f(3, 4). Funktiokutsut ovat keskeinen ja laajasti käytetty käsite monissa ohjelmointikielissä ja ne muodostavat ohjelman toimivan rakennuspalikan.