fraktiointimenetelmistä

Fraktiointimenetelmät, suomeksi myös erotusmenetelmät, ovat fysikaalisia prosesseja, joilla erotetaan yhdisteitä tai aineita niiden erilaisiin ominaisuuksiin perustuen. Näitä menetelmiä käytetään laajalti kemiassa, teollisuudessa ja bioteknologiassa. Yleisimpiä fraktiointimenetelmiä ovat tislaus, kiteytys ja uutto. Tislaus perustuu aineiden erilaiseen kiehumispisteeseen. Kun seosta kuumennetaan, haihtuvin aine höyrystyy ensin ja voidaan sitten tiivistää takaisin nesteeksi. Kiteytys hyödyntää yhdisteiden erilaista liukoisuutta eri lämpötiloissa tai liuottimissa. Kun liuos jäähdytetään tai liuottimen määrää muutetaan, vähemmän liukoinen aine kiteytyy ja voidaan erottaa suodattamalla. Uutto puolestaan perustuu aineiden erilaiseen liukoisuuteen kahdessa toisiinsa sekoittumattomassa liuottimessa. Aine siirtyy siihen liuottimeen, jossa se on liukoisempi. Muita menetelmiä ovat esimerkiksi kromatografiset tekniikat, kuten paperikromatografia ja pylväskromatografia, jotka erottelevat aineita niiden affiniteetin ja liikkuvuuden perusteella. Fraktiointimenetelmät ovat keskeisiä puhtaiden aineiden valmistuksessa ja seosten analysoinnissa.