fraktiointimenetelmiä
Fraktiointimenetelmät, suomeksi myös ositusmenetelmät, ovat erilaisia teknisiä prosesseja, joilla erotetaan seos osiin eli fraktioihin niiden ominaisuuksien, kuten kiehumispisteen, liukoisuuden tai hiukkaskoon, perusteella. Näitä menetelmiä käytetään laajalti kemian, biotekniikan, elintarviketeollisuuden ja ympäristötekniikan aloilla puhtaiden aineiden erottamiseksi tai seosten rikastamiseksi. Yksi yleisimmistä fraktiointimenetelmistä on tislaus, jossa nesteen höyrystämällä ja uudelleen tiivistämällä erotetaan komponentteja niiden erilaisten kiehumispisteiden perusteella. Esimerkiksi raakaöljyn jalostuksessa käytetään jatkuvatoimista tislausta monimutkaisten seosten erottamiseksi käyttökelpoisiksi polttoaineiksi ja muiksi kemikaaleiksi. Toinen keskeinen menetelmä on kiteytys, jossa aineen liukoisuuseroja hyödyntäen saadaan kiinteitä kiteitä liuoksesta. Tätä käytetään esimerkiksi suolan puhdistuksessa. Kromatografiset menetelmät, kuten kaasukromatografia ja nestekromatografia, perustuvat seoksen komponenttien erilaiseen vuorovaikutukseen liikkuvan faasin ja kiinteän faasin välillä, mahdollistaen erittäin tarkkoja erotteluja. Esimerkiksi lääkeaineiden analyysissä ja puhdistuksessa kromatografia on välttämätön työkalu. Myös mekaanisia menetelmiä, kuten seulonta ja sentrifugointi, käytetään kiinteiden hiukkasten erottamiseen erilaisten koko- tai tiheyserojen perusteella. Yhteenvetona fraktiointimenetelmät ovat olennaisia monien teollisuudenalojen prosesseissa, ja oikean menetelmän valinta riippuu käsiteltävän aineen ominaisuuksista ja halutusta lopputuloksesta.