fonotaktisia

Fonotaktiset säännöt (fonotaktiset rajoitteet) määrittelevät, miten äänteitä voi yhdistää kielen äännerakenteessa. Ne kuuluvat kielen fonologiaan ja vaikuttavat siihen, millaiset konsonantti- ja vokaaliyhdistelmät sekä tavujen rakenne ovat kieleen ominaisia. Fonotaktiikka kertoo, mitkä äännevaihtelut kuulostavat luonnollisilta sanan sisällä tai sanan alussa ja miten äänteet järjestyvät puhuttavassa muodossa.

Keskeisiä käsitteitä ovat tavun rakenne ja sallitut äänneryhmät. Useimmissa kielissä tavun ydin on vokaali, ja tavu voi sisältää myös alkukonsonantin (onset) sekä loppukonsonantin (coda). Onset- ja coda-konsonanttien sekä vokaalijonojen järjestykseen on kielestä riippuen rajoituksia: jotkut klusterit ovat sallittuja, toiset eivät; sama pätee lopukoihin. Monimutkaisempia alkurakenteita esiintyy lainasanoissa, kun taas natiivikielessä niiden käyttö saattaa olla rajoitettua. Lisäksi vokaalien pituus ja äänteiden yhteissointi voivat vaikuttaa siihen, millaisia äänneryhmiä kielessä tavataan.

Typologisesti fonotaktiset säännöt vaihtelevat kielestä toiseen. Jotkin kielet sallivat monimutkaisia alkukonsonanttiyhdistelmiä, toiset rajoittavat ne hyvin yksinkertaisiin klustereihin. Myös loppukonsonanttien yhdistelmät vaihtelevat. Lainasanoissa fonotaktiset säännöt usein sopeuttavat äänteitä kielen omaan järjestykseen.

Sovellukset: fonotaktista tietoa hyödynnetään kieltenopetuksessa, sanojen oppimisessa sekä puheentunnistuksen, puhesynteesin ja oikeinkirjoituksen kehittämisessä. Lisäksi se tukee kielimalleja ja automaattista kielentunnistusta sekä auttaa ymmärtämään, miten kielet kehittyvät ja miten lainaaminen muuttaa äännerakennetta.