finiittiverbiä

Finiittiverbiä on suomen kielen sanamuotona finiittiverbin partitiivimuoto; yleensä artikkeli käsittelee kuitenkin käsitettä finiittiverbi (finite verb). Finiittiverbi tarkoittaa verbimuotoa, joka on taivutettu persoonan, luvun, ajan tai moduksen mukaan ja joka voi toimia lauseen predikaattina itsenäisessä lauseessa. Suomen kielessä personan ja luvun ilmaisevat persoonapäätteet, ja finiittiverbit ilmaisevat preesensin tai imperfektin sekä modukset: indikatiivin, konditionaalin, imperatiivin ja potentiaalin.

Finiittiverbit erotetaan epäfiniiteistä muodoista, kuten infinitiiveistä ja partisiipeista, jotka eivät kanna persoonaa eivätkä suoraan muodosta lauseen pääpredikaattia ilman apuverbiä. Esimerkkejä suomen finiittiverbeistä: "minä syön", "hän lauloi", "tulisitko". Perfekti- ja pluskvamperfektimuodoissa pääverbi on partisiippi ja finiittiaseman ottaa apuverbi (olla), jolloin finiittinen muoto on apuverbin taivutus.

Suomen kielessä myös kieltosanaverbi (en, et, ei, emme jne.) on finiittinen ja kongruoi subjektin kanssa, mikä on kieliopillisesti merkittävä piirre. Finiittiverbin asema ja taivutus ovat keskeisiä tutkimuskohteita morfologiassa ja syntaksissa, koska ne määrittelevät lauseen rakenteen, lauseenjäsenet ja kongruenssisuhteet.