estrogeenireseptoreihin

Estrogeenireseptorit ovat solun toimintaan vaikuttavia reseptorimolekyylejä, jotka välittävät estrogeenin signaaleja. Pääasialliset reseptorityypit ovat estrogeenireseptori alfa (ERα, ESR1) ja estrogeenireseptori beta (ERβ, ESR2). Näillä on kudostekohtaisia eroja ilmentymisessä ja tehtävissä. Lisäksi nopeaa signaalointia voidaan välittää membrane-associated GPER1-reseptorin kautta, joka on osa ei-genomista estrogeeniviestintää.

Genominen reitti: estrogeeni sitoutuu ERα:iin tai ERβ:iin, reseptorit dimerisoituvat ja sitoutuvat DNA:n estrogeenivaste-elementteihin (ERE), mikä muokkaa geenien transkriptiota. Tähän osallistuvat koaktivatorit ja ko-repressorit. Ei-genominen reitti: GPER1 tai membrane-associated reseptorit voivat aktivoida kinase-verkkoja (MAPK, PI3K/Akt) nopeasti, ilman suoraa muutosta geenien transkriptiota.

Toiminta ja jakautuminen: ERα on yleisimmin ilmentynyt rintarauhasessa, kohdussa ja aivolisäkeessä, ERβ taas esiintyy laajasti muun muassa munasarjoissa, keuhkoissa ja verisuonistossa. Reseptoreiden ilmentymä ja aktiivisuus vaihtelevat kudoksen mukaan, mikä osaltaan määrittelee estrogeenin vaikutukset. Reseptoritoimintaa säätelevät hormonaaliset sekä epigenetiikkaan ja kehitystasoon liittyvät tekijät, ja erilaiset splicing-vaihtoehdot voivat tuottaa reseptorimuotoja, joilla on eriytyneet toiminta- ja herkkyysprofiilit.

Kliininen merkitys: estrogeenireseptorien tila on keskeinen rintasyövän hoitostrategioissa; ER‑positiiviset kasvaimet reagoivat estrogeenin vaikutusta vähentäviin hoitoihin. Lääkityksiä ovat selektiiviset estrogeenireseptorimodulaattorit (SERMs, esimerkiksi tamoksifeeni), SERD-lääkkeet kuten fulvestrant sekä aromataasin estäjät. Reseptoritasojen arviointi immunohistokemialla on yleinen osa diagnostiikkaa ja hoitosuunnittelua.