esinekuvauksissa

Esinekuvauksissa on museoiden, arkeologian ja kokoelmatyön keskeinen käytäntö, jolla esineille laaditaan systemaattisia kuvauksia. Termi viittaa sekä kuvauksen sisältöön että sen rakenteeseen, jolla esineelle annetaan tunnistetiedot, konteksti ja tutkimuksellisesti merkittävät tiedot.

Tyypillinen esinekuvaus sisältää tunnuksen tai kataloginumeron, esineen nimen tai ryhmän sekä yleisen luokituksen. Fyysisestä olemuksesta kerrotaan mitat (pituus, leveys, syvyys), paino sekä materiaalit ja valmistustekniikka. Lisäksi kuvataan koristeet tai symboliikka sekä mahdolliset kirjoitukset ja piirustukset. Datointi ja typologia sekä ajoitus ovat yleisiä osia, samoin löytö- tai hankintayhteys sekä mahdollinen käyttötarkoitus tai funktio. Provenanssi- tiedot voivat sisältää löytöpaikan, kontekstin, sekä lähteisiin tai tutkimuksiin viittaavat tiedot. Kuvaukseen sisältyy usein kunto- ja konservointihistoria sekä huomautukset restauroinneista tai epävarmuuksista. Lopuksi esinekuvaus sisältää viitteet lähteisiin, julkaisuja sekä lisätiedot tai mahdolliset rajoitukset tiedon käytössä.

Käyttötarkoitus ja merkitys ovat keskeisiä: kuvaukset tukevat kokoelmatyötä, tutkimusta, aineiston hallintaa sekä julkista näyttelyä. Ne mahdollistavat vertailun, tiedon jakamisen ja digitaalisten kokoelmapalveluiden sekä tutkimusjulkaisujen laadun.

Standardointi ja tiedonhallinta ovat olennaisia osia esinekuvauksissa. Monet museot noudattavat kansallisia ohjeita ja kansainvälisiä malleja, esimerkiksi CIDOC CRM:ää tai Finna- ja Museoviraston suosituksia, jotta tiedot ovat yhteentoimivia ja helposti saavutettavissa. Haasteina mainitaan termien epäyhtenäisyys, osin puuttuvat tiedot sekä monikieliset kuvaukset, jotka vaativat jatkuvaa kehittämistä.