erotusmenetelmillä

Erotusmenetelmillä tarkoitetaan erilaisia prosesseja, joiden avulla sekoittuneet aineet voidaan erottaa toisistaan. Niitä käytetään sekä laboratorioissa että teollisuudessa, esimerkiksi kemiassa, elintarviketuotannossa, ympäristönsuojelussa ja bioteknologiassa. Erotusmenetelmät voivat perustua fysikaalisiin ominaisuuksiin, kuten tiheyteen, tilavuuteen, liukoisuuteen tai molekyylien kokoon, tai ne voivat olla kemiallisia, jolloin yhdisteet muuttuvat erillisiksi aineiksi. Erottelun kohteena on yleensä puhtaan aineen saavuttaminen ja seoksen koostumuksen määrittäminen.

Fysikaalisia erottelumenetelmiä ovat esimerkiksi suodatus, decantointi ja sentrifugointi sekä haihdutus, kiehuminen ja distillointi. Kristallisoituminen eli kiteytys perustuu liukoisuuden eroihin seoksessa. Kromatografia ja erilaiset kalvotekniikat—mikrofiltrointi, ultrafiltrointi, nanofiltrointi ja käänteisosmoosi—käytetään, kun erottelu perustuu yhdisteiden ominaisuuksiin kuten liukoisuuden tai kokoluokan eroihin. Vaihtoehtoisia kemiallisia erottelumenetelmiä ovat esimerkiksi saostus ja uuttaminen, joissa yhdisteet muutetaan tai siirretään toiseen faasiin.

Valinta riippuu seoksen ominaisuuksista, kuten siitä, onko tavoitteena erottaa kiinteä aines nesteestä, vai onko tarve korkealle puhtaudelle ja taloudellisuudelle. Skaala, energiankulutus ja ympäristövaikutukset vaikuttavat ratkaisuun.

Esimerkkejä sovelluksista ovat veden puhdistus ja juomaveden valmistus käänteisosmoosilla tai ultrafiltratoinnilla, elintarvikkeiden erottelu ja suodatus, sekä laboratorioissa käytettävät kromatografiset menetelmät sekä kaasu- ja nestekromatografia.