erikoishoitojen

Erikoishoitojen käsite viittaa terveydenhuollon osa-alueeseen, jossa hoito vaatii erikoistuneita pätevyyksiä, laitteita tai menetelmiä ja jota tarjotaan yleensä sairaaloissa tai erikoisyksiköissä. Se eroaa peruslääkäripalveluista siinä, että erikoishoitoon liittyy laajempaa diagnoosia, tutkimusta ja/tai terapeuttista osaamista, jota ei useimmiten tehdä yksinkertaisessa perusterveydenhuollossa.

Yleensä erikoishoitoon päästäkseen potilaan tarvitsee lähetteen perusterveydenhuollosta tai muulta erikoislääkäriltä. Pääsy ja priorisointi perustuvat kliinisiin kriteereihin sekä hoidon tarpeeseen, ja kiireellisissä tapauksissa potilas voi saada nopeamman tutkimuksen tai hoidon myös ilman pidempää odottelua. Erikoishoitoa tarjotaan sekä julkisissa että yksityisissä hoitopaikoissa, ja sen järjestäminen kuuluu pääosin sairaanhoitopiirien vastuulle.

Rahoitus ja kulut määritellään usein julkisen terveydenhuollon rakenteen kautta. Suomessa erikoishoito kuuluu julkisen järjestelmän piiriin, ja kustannuksia voivat kattavat järjestelmät kuten Kansaneläkelaitoksen korvaukset sekä potilaalle määräytyvät omavastuut. Yksityisen sektorin palvelut ovat vaihtoehto sekä maksullisia että vakuutusten kattamia.

Käytännössä erikoishoitojen tarkoituksena on tarjota potilaille pääsy edistyneempiin diagnostisiin ja hoitotoimenpiteisiin, joita tarvitaan vakavien tai monimutkaisten sairauksien hoidossa sekä palautumisessa. Haasteisiin kuuluvat alueellinen vaihtelu, odotusajat sekä kapasiteetin riittävyys, mutta erikoishoitojen kehitys ja standardoinnit tähtäävät hoitotason parantamiseen ja potilasturvallisuuden lisäämiseen.