eriarvoisuuksien

Eriarvoisuus on yhteiskunnallinen ilmiö, joka viittaa eriyksiin yksilöiden tai ryhmien välillä tuloissa, omaisuudessa, mahdollisuuksissa sekä vaikuttamis- ja resurssien käytössä. Eriarvoisuuksien käsite kattaa sekä aineelliset että ei-aineelliset erot ja voi ilmetä sekä pitkittäisessä liikumisessa että poikkileikkauksessa eri yhteiskuntaryhmiä kohtaan.

Eriarvoisuuksien ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi tulonjako- ja varallisuuserot, terveyteen ja koulutukseen pääsyn eriarvoisuus sekä poliittinen vaikutusvallan jakautuminen. Eri ryhmien kokemassa eriarvoisuudessa korostuvat usein sukupuoli, etninen tai kielellinen tausta, ikä, asuinpaikka sekä muukaisuus- tai maahanmuuttajatausta. Myös alueelliset erot ja sosiaalinen mobiliteetti kuuluvat kokonaisuuteen. Eriarvoisuuksien vastaiset toimet, sektorit sekä politiikat voivat keskittyä sosiaaliseen suojeluun, verotukseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon sekä työmarkkinoiden toimivuuteen.

Eriarvoisuuksien syntyyn vaikuttavat sekä rakenteelliset että poliittiset tekijät. Taloudelliset rakenteet, koulutuksen saatavuus, työmarkkinoiden sääntely sekä julkisten palvelujen laatu ja saavutettavuus määrittävät eroja pitkällä aikavälillä. Globalisaatio, teknologinen muutos ja demografiset muutokset voivat luoda uusia epäyhtälöitä, joita politiikalla pyritään tasoittamaan tai tarvittaessa korostamaan.

Eriarvoisuuksien mittaaminen perustuu tilastollisiin indikaattoreihin kuten tulon- ja varallisuuserojen mittauksiin (esimerkiksi Gini- ja Palma-kertoimet) sekä terveys- ja koulutustulosten erojen seurantaan. Kansallisella tasolla data kerätään tilastovirastoista ja kansainvälisistä lähteistä (esim. OECD, Maailmanpankki, WHO), ja niiden analysointi tukee politiikka-asiakirjoja sekä julkisia keskusteluja eriarvoisuuksien kaventamisesta. Suomessa eriarvoisuuksien vähentäminen on usein yhteydessä hyvinvointivaltion rakenteisiin, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliseen suojeluun.