epätasaarvoisuuden

Epätasaarvoisuus on tila tai tilannemerkitys, jossa ihmiset tai ryhmät kokevat epätasaista jakautumista resursseissa, mahdollisuuksissa sekä lopulta saavutetuissa tuloksissa. Termi kattaa useita ulottuvuuksia, kuten taloudellisen epätasa-arvon (tulot ja varallisuus), koulutuksellisen yhdenvertaisuuden, terveyteen liittyvän epätasa-arvon sekä sukupuoliseen, etniseen ja maantieteelliseen eriarvoisuuteen liittyviä eroja. Epätasaarvoisuuden tutkimuksessa erotellaan usein sekä saavutuksien että mahdollisuuksien epätasaisuutta sekä rakenteellista eriarvoisuutta, joka ylläpitää tai vahvistaa eroja pitkällä aikavälillä.

Mittareita, joita käytetään epätasaarvoisuuden arvioinnissa, ovat muun muassa Gini-kertoimen, Palma-kertoimen ja Theil-indeksin kaltaiset instrumentsit, sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden rajoja kuvaavat mittarit. Näiden lisäksi huomioidaan erilaisten elämänkulun vaiheiden, kuten koulutuksen ja terveyden, pitkittäiset erot sekä intergenerationaalinen liikkuvuus. Dataa kerätään sekä kansalliselta että kansainväliseltä tasolta, ja vertailut voivat paljastaa sekä maakohtaisia että alueellisia eroja.

Suurimpia epätasaarvoisuuden syitä ovat rakenteelliset tekijät työmarkkinoilla, koulutusjärjestelmien eriytyminen, verotus- ja sosiaaliturvajärjestelmien kohdentaminen sekä syrjintä. Globalisaatio, teknologinen muutos sekä kaupunkien ja maaseudun välinen kehitysero voivat lisätä tai vähentää epätasa-arvoisuutta riippuen politiikan suunnasta ja talouden kokonaistilanteesta.

Seuraukset voivat ulottua yksilön elintasosta yhteiskunnan koheesioon ja talouskasvuun. Poliittisesti epätasaarvoisuuden lieventäminen tarjoaa vaihtoehtoja suurempaan hyvinvointiin, mutta herättää keskustelua tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden painotuksista. Toimet vaihtelevat progressiivisesta verotuksesta ja sosiaaliturvasta laadukkaaseen perusopetukseen ja kohtuuhintaiseen terveydenhuoltoon sekä koordinoituun työnantaja- ja työntekijäpolitiikkaan.