emäsparin

Emäsparin käsite viittaa DNA:n kahden vastakkaisen säikeen nukleotidien muodostamaan pariutumiseen. Emäsparit muodostavat DNA-kaksoiskierteen tikapuiden pystypuolen, ja niiden oikeaoppinen pariutuminen mahdollistaa perinnöllisen materiaalin säilymisen ja kopioitumisen. Emäsparit ovat komplementaarisia: yhden säikeen emäkset parittuvat toisen säikeen vastaavien emästen kanssa.

Yleisimmät emäsparit ovat adenosiini– tymiini (A–T) ja sytosiini– guaniini (C–G). A–T-pari muodostaa kaksi vetysidosta, kun taas C–G-pari muodostaa kolme vetysidosta, mikä tekee C–G:sta yleisesti vakaamman kuin A–T. RNA:ssa tymiini korvautuu urasiililla (U), ja vastaavat parit ovat A–U sekä C–G.

Emäsparien komplementaarisuus ja antiparallel-rakenne ovat DNA:n toiminnan perusta. Toinen säie toimii mallina toisen säteen uuden kopion muodostamiselle replikoinnissa, ja saman periaatteen mukaan luetaan geneettinen informaatio transkriptiossa ja muissa säätelyprosesseissa. Watson–Crick -paritus on keskeinen malli, joka selittää, miten koodausteksti pysyy yhtenä ja miten informaation luenta ja kopiointi mahdollistuvat.

Biologinen merkitys: emäsparit määrittelevät geneettisen koodin järjestyksen ja siten eläinten ja kasvien sekä mikrobien ominaisuudet. Emäsparien vaihtelut voivat johtaa mutaatioihin; solut korjaavat harvoin syntyvät virheet, ja virheellinen pariutuminen voi aiheuttaa pitkäaikaisia muutoksia. GC-sisällöllä on vaikutusta DNA:n stabiliteettiin ja lämpötilakestävyteen, koska C–G-pareilla on enemmän vetysidoksia.