eireseptorikinaasit

Eireseptorikinaasit, suomeksi usein kutsutaan reseptorityrosiinikinaaseiksi (RTK), ovat solukalvon läpäiseviä entsyymejä, joilla on ulkoinen ligandin sitoutumisalue, yksi transmembranaalinen alue ja sisäinen tyrosiinikinaasin kide. Ligandin sitoutuminen aiheuttaa reseptorin dimerisaation ja autofosforylaation eli tyrosiinikinaasin aktiivisuuden aktivoitumisen. Fosforyloituneet tyrosiinikset residues muodostavat kiinnittymispaikkoja SH2- ja PTB-domain sisältäville adapterimolekyyleille, mikä käynnistää useita solun signaalireittejä.

RTK:t ohjaavat monia solu- ja kudosprosesseja, kuten solujen kasvua, erilaistumista, aineenvaihduntaa, selviytymistä ja migraatiota sekä verisuonittumista. Signaalijärjestelmät voivat yhdistää useita polkuja, esimerkiksi RAS-MAPK, PI3K-AKT sekä PLCγ, jolloin RTK:ien aktivaatio määrää solun vasteen.

Merkittäviä RTK-perheryhmiä ja jäseniä ovat esimerkiksi EGFR/ErbB1, HER2/ERBB2 sekä muut ErbB-perheen jäsenet, VEGFR, FGFR, PDGFR sekä yksittäisiä tyyppejä kuten RET, MET, ALK, ROS1 ja KIT. RTK:ien toiminta ja sen säätely ovat tärkeitä kehityksessä ja normaalissa fysiologiassa, mutta reseptorien mutaatiot, amplifikaatio tai liiallinen ligandi voivat johtaa syövän kaltaisiin tiloihin.

Kliinisesti RTK:iin kohdistuvat hoidot sisältävät tyrosiinikinaasin estäjiä sekä reseptorille suunnattuja monoklonaalisia vasta-aineita, jotka estävät ligandisidonnaisuutta tai reseptorin toimintaa. Resistenssi hoidoille voi kehittyä mutaatioiden, vaihtoehtoisten signaalireittien aktivoitumisen tai reseptorin varhaisen endosytoproksen muutosten kautta.