dispersiovoimia

Dispersiovoimat ovat heikoimpia van der Waalsin vuorovaikutuksia molekyylien välillä. Ne johtuvat elektronien liikkeiden aiheuttamista hetkellisistä dipoleista, jotka indusoivat naapuriin dipoleja. Näiden dipolien välinen vetovoima syntyy lyhytaikaisesti ja antaa molekyylien välille kiinnittymää. Londonin dispersion -malli kuvaa tämän ilmiön, ja usein puhutaan yleisesti dispersio-voimista.

Voimat ovat olemassa kaikkien molekyylien välissä, mutta niiden suuruus riippuu molekyylin polarisoinnista ja koosta. Suuremmat tai elektronisesti herkemmät molekyylit kokevat vahvempia dispersio-voimia, koska niiden elektronikehän voi polarisoitua helpommin. Tämän vuoksi suuret alkaanit ja polymeerimolekyylit sekä muut suuret yhdisteet kokevat voimakkaampia dispersio-voimia kuin pienemmät yhdisteet. Dispersiovoimat ovat erityisen tärkeitä epäpolaarisissa aineissa ja vaikuttavat merkittävästi kiehumis- ja sulamispisteisiin sekä sekoittuvuuteen.

Esimerkkejä ovat kevyet kaasut kuten helium ja xenon sekä epäpolaariset organiset yhdisteet, joissa dispersio-voimat voivat ratkaista faasijakautumisen ja liukoisuuden. Käsitteellisesti voima voidaan mallintaa potentiaalina, jonka riippuvuus etäisyydestä on noin -C6/R^6. Dispersio-voimat ovat usein pienimpiä vuorovaikutuksia, mutta niillä on tärkeä rooli monien aineiden fyysisissä ominaisuuksissa.