diskriminoinnin

Diskriminointi tarkoittaa eriarvoista tai epäoikeudenmukaista kohtelua yksilön ominaisuuksien tai ryhmään kuulumisen perusteella. Se voi olla tarkoituksellista tai tahatonta ja esiintyy sekä suorana että epäsuorana käytäntönä. Lisäksi puhutaan rakenteellisesta syrjinnästä, jolloin laajat yhteiskunnalliset rakenteet ja järjestelmät ylläpitävät epätasa-arvoa.

Syrjintä ilmenee eri muodoissa. Suora syrjintä tarkoittaa sitä, että henkilöä kohdellaan epäedullisesti pelkästään hänen ominaisuuksiensa vuoksi, esimerkiksi palkkauksessa, rekrytoinnissa tai koulutukseen pääsystä. Epäsuora syrjintä syntyy, kun yleisesti sovellettavat säännöt tai käytännöt asettavat kohtuuttomia esteitä tietyille ryhmille, vaikka muodollisesti tasapuolisia periaatteita noudatettaisiinkin. Rakenteellinen syrjintä puolestaan näkyy siinä, miten yhteiskunnan rakenteet, lait ja toimintatavat voivat ylläpitää tai vahvistaa eriarvoisuutta pitkällä aikavälillä.

Syrjinnän kohteiksi voivat tulla monet identiteettiin liittyvät tekijät, kuten sukupuoli, ikä, etninen tausta, uskonto tai vakaumus, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, kansalaisuus ja kieli. Intersektionaalisuus huomioi, että näiden tekijöiden päällekkäisyydet voivat johtaa erityisen suurennettuihin esteisiin yksilön elämässä.

Lainsäädäntö ja valvonta ovat keskeisiä syrjinnän torjunnassa. EU-linjat sekä kansallinen lainsäädäntö kieltävät syrjinnän erilaisin perustein ja asettavat velvoitteita sekä työnantajille että julkiselle sektorille. Yksilöt voivat hakea oikeutta, saada korvausta tai pyytää muutoksia epäasiallisiin käytäntöihin. Organisaatioissa syrjinnän ehkäisyyn tähtäävät muun muassa koulutus, tarkastukset ja esteettömyys- sekä tasa-arvotoimet.