biomagnifikaatiota

Biomagnifikaatio on ekologinen ilmiö, jossa haitallisten aineiden pitoisuus kasvaa, kun siirrytään alhaisilta trofiatasoilta korkeammille ravintoketjuissa. Ilmiö ero bioakkumuloinnista siinä, että biomagnifikaatio tapahtuu pääasiassa ravinnon välityksellä ja pitoisuudet nousevat yksilöltä toiselle saalistajan ruokavalion myötä. Aineen pysyvyys, lipofilia ja vaikea eliminaatio vahvistavat tätä ilmiötä.

Pitoisuuksien kasvu riippuu sekä aineen kemiallisesta luonteesta että ravintoketjun rakenteesta. Aineen pysyvyys ja rasvaliukoinen luonne estävät sen poistumisen kudoksista, jolloin se kertyy ja siirtyy seuraavalle trofiatasolle. Tutkimuksessa käytetään mittareita kuten biomagnifikaatiokerroin (BMF) ja trofisen magnifikaatiotekijän (TMF) arvoja. BMF ilmaisee pitoisuuksien suhteen saaliin ja saalistajan välillä; TMF kuvaa pitoisuuksien nousua suhteessa trofiatasoon.

Esimerkkejä biomagnifikaatiosta ovat elohopea, erityisesti metyylielohopea, sekä polyklooratut bifenyylit (PCB-yhdisteet) ja muut pysyvät orgaaniset haitta-aineet. Pitoisuudet voivat kertyy erityisesti merissä ja makeissa vesistöissä; suurimmat pitoisuudet tavataan usein suurissa petokaloissa ja merinisäkkäissä. Biologiset vaikutukset voivat heijastua ekosysteemin terveyteen sekä ihmisten terveyteen ruokavalion kautta.

Biomagnifikaation hallinnassa keskeistä on päästöjen vähentäminen ja haitta-aineiden käytön rajoittaminen sekä riskinarviointi ja tiedon jakaminen kuluttajille, kuten kalankulutussuositukset herkille ryhmille.