autoimmuunisairauden

Autoimmuunisairaus on tila, jossa immuunijärjestelmä hyökkää elimistön omia kudoksia vastaan. Tällöin kehittyy tulehdusta ja kudosvaurioita. Autoimmuunisairauksien kirjo on laaja: ne voivat olla elinkohtaisia, kuten Hashimoto’n kilpirauhastulehdus tai tyypin 1 diabetes, tai systeemisiä, jolloin vaikutus ulottuu useisiin kudoksiin ja elimiin, esimerkiksi systeeminen lupus erythematosus, skleroderma, keliakia.

Patofysiologiaan liittyy immuunijärjestelmän säätelyn häiriö, jossa autoantigeeneihin reagoivat B- ja T-solut sekä sytokiinit, johtuen pitkäaikaisiin tulehdusreaktioihin. Perinnöllisyydellä on merkittävä rooli, erityisesti HLA-alueen varianteilla, mutta ympäristötekijät kuten infektiot, tupakointi ja hormonaaliset tekijät vaikuttavat riskiin.

Oireet ja diagnosointi vaihtelevat sairauden mukaan. Yleisiä oireita voivat olla väsymys, kuume, nivel- ja lihaskivut sekä elimikohtaiset oireet eli kilpirauhasen toimintahäiriöt, haima ja iho. Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon, laboratoriokokeisiin, joilla etsitään autoantivasta-aineita (esimerkiksi ANA, anti-dsDNA, RF, anti-CCP), veriarvoihin sekä kuvantamiseen ja mahdollisiin elinkohtaisiin tutkimuksiin.

Hoito ja hallinta keskittyvät immuunivasteen hillitsemiseen, tulehduksen kontrollointiin ja oireiden lievittämiseen. Käytössä ovat kortikosteroidit, perinteiset immunosuppressantit kuten metotreksaatio ja azatiopriini sekä biologiset lääkkeet kuten TNF-inhibiittorit. Hoitoon kuuluu myös elämäntapamuutokset, säännöllinen seuranta ja moniammatillinen hoitotiimi. Monien autoimmuunisairauksien ennuste on parantunut hoidon kehittyessä, mutta ne ovat usein pitkäaikaisia ja voivat aiheuttaa pysyvää kudosvauriota.