autofluoresenssitilanteet

Autofluoresenssitilanteet ovat ilmiö, jossa kudos tai solu emittoi fluorescencea ilman lisättyä fluoroforia. Biologisissa kudoksissa endogeenisiä fluoroforeja ovat muun muassa NADH ja NADPH, FAD, lipofuskiini sekä kollageeni ja elastiini; porfyrinijohdannaiset voivat myös tuottaa signaalia. Näiden endogeenisten yhdisteiden fluoresenssi riippuu eksitaatiosta, emissiosäteilystä sekä ympäristön tekijöistä kuten pH:sta ja redox-tilasta.

Autofluoresenssi voi häiritä fluoresenssikuvausta ja analyysiä, koska taustasignaali voi peittää ulkoisten fluoroforejen signaalin tai virittää kvantitatiivisia mittauksia. Ilmiö esiintyy luonnostaan erityisesti kudoksissa, joissa on runsaasti kollageenia, elastiinia tai lipofuskiini ja jossa ikä sekä tulehdus voivat lisätä autofluoresenssia.

Hallinta ja erottelu tapahtuvat useilla keinoilla: valitaan eksitaatio- ja emissiospektri siten, että autofluoresenssi on mahdollisimman vähäistä; käytetään spektrialgoritmeja ja aika-resolved -menetelmiä, kuten spektriunnixin tai FLIMin, autofluoresenssin erottamiseen; käytetään usein pitkän aallonpituuden eksitaatiota (esim. noin 650–900 nm) tai kaksiphotonista kuvantamista; tarvittaessa kudosten valmistelu tai kemialliset käsittelyt voivat vähentää taustaa.

Sovelluksia: autofluoresenssia hyödynnetään kliinisissä ja tutkimuksellisissa sovelluksissa esimerkiksi autofluoresenssi-endoskopiassa, jossa normaalin ja patologisen kudoksen kontrastia voidaan havaita ilman lisättyä fluoroforiaa; tutkimuksessa FLIM- ja spektrianalyysiä käytetään fluoroforejen identifiointiin ja solukon tilan karakterisointiin.

Suunnittelu ja raportointi: tutkimuksessa on tärkeää dokumentoida taustasignaalin mittaus, kontrollit ja standardointi sekä valita kuvausasetukset siten, että autofluoresenssi mahdollistaa luotettavan tulkinnan.