antigeeninsitoutumiskykyä

Antigeeninsitoutumiskykyä on suomenkielinen termi, jota käytetään kuvaamaan antigeenin kykyä sitoutua immunologisesti relevantteihin molekyyleihin, kuten vasta-aineisiin tai solujen reseptoreihin. Termi ei ole kaikissa yhteyksissä vakiintunut, ja sille saatetaan puhua enemmän yleisesti afinitetista ja aviditeetistä sekä siitä, miten vahvasti ja moninkertaisesti antigeeni voi sitoutua.

Sitoutumiskykyyn liittyy useita erotteluja. Afinitetti tarkoittaa yksittäisen sitoutumisen voimakkuutta, kun taas aviditeetti kuvaa kokonaisvoimaa, joka syntyy useiden sitoutumisten yhdistelmästä monivallisesti esiintyvissä antigeeni-vasta-aine- tai antigeeni-reseptorisidoksissa. Antigenin sitoutumiskyky riippuu epitoopin rakenteesta (konformatiivinen vs. lineaarinen), epitoopin tiheydestä sekä antigeenin esitystavasta.

Monet tekijät vaikuttavat sitoutumiskykyyn. Esimerkiksi virhet+ glyko— tai post-translationaaliset modifikaatiot voivat muuttaa epitoopin muodostusta. Yksittäinen antigeeni voi olla heikosti sitova, mutta monella sitoutuvalla epitopilla yhdessä monivalmisena voi saavuttaa korkean aviditeetin. Kansainvälisiä mittaustapoja ovat pintaplasmonikiertoa (SPR) hyödyntävät menetelmät, affinity- eli Kd-arvot sekä isotermaalinen titraus, jotka antavat tietoa sitoutumisen voimakkuudesta ja spesifisyydestä.

Merkitys ja sovellukset. Antigeeninsitoutumiskyky vaikuttaa immunogeenisyyteen, neutralointiin ja diagnostisiin menetelmiin. Suunnittelussa, kuten rokotteiden ja immunodiagnostisten aineiden kehittämisessä, pyritään valitsemaan tai muokkaamaan epitoppeja, joiden sitoutuminen on korkeaa ja kestoaikaa riittävästi. On kuitenkin muistettava, että sitoutumiskyky ei yksin määritä immunogeenisuutta, sillä epitoopin saatavuus ja konformaatio sekä immuunivasteen laatu vaikuttavat myös lopulliseen vasteeseen.