antifungaalista

Antifungaaliset lääkeaineet ovat sieninfektioiden hoitoon ja ennaltaehkäisyyn käytettäviä lääkkeitä, jotka vaikuttavat sienen solukalvon rakenteisiin tai solujen aineenvaihduntaan. Niiden tarkoitus on estää sienen kasvua tai tuhoutua.

Suurimmat ryhmät ovat polyeenit, azolit, allylamiinit, echinocandinit ja antimetabolit. Polyeenit, kuten amphoterisiini B ja natamysiini, sitoutuvat ergosteroliin sienikalvolla ja muodostavat kanavia, mikä vaurioittaa kalvoa. Azolit, esimerkkeinä fluconatsoli, itrakonatsoli, vorikonatsoli, posakonatsoli ja isavuconatsoli, estävät ergosterolin tuotannon entsyymiä 14α-demetylaasia. Allylamiinit, kuten terbinafiini ja naftifiini, estävät squaleneepoksidaasia, mikä johtaa toksisen squalene-kertymiseen. Echinocandinit, kuten kaspofungiini, mikafungini ja anidulafungini, estävät beta-1,3-glukaanin synteesiä, jota sienikalvo tarvitsee. Antimetabolit kuten flukytosiini muuntuvat solussa 5-fluorouraasiksi ja häiritsevät DNA- sekä RNA-synteesiä.

Spektri vaihtelee valmisteittain. Yleisesti antifungaaliset lääkkeet kattavat Candida-suvun sekä Cryptococcus- ja Aspergillus-sienet sekä dermatofyytteihin liittyviä ihon ja kynsien infektiot. Systeemiset infektiot vaativat usein suonensisäistä hoitoa, kun taas ihon- tai limakalvoinfektiot voivat olla paikallishoitoa.

Hoidon yhteydessä huomioidaan annostelu ja farmakokinetiikka: monet azolit ja muutkin aineet ovat vuorovaikutuksessa muiden lääkeaineiden kanssa ja niiden pitoisuuksiin vaikuttavat maksan metabolia sekä munuaisten toiminta. Haittavaikutukset vaihtelevat ryhmittäin ja voivat sisältää maksavaurioita, munuaisvaurioita, verenkuvan muutoksia sekä allergisia reaktioita. Resistenssin syntyyn vaikuttavat muutokset sienisolujen entsyymeissä tai solukalvon rakenteissa.

Antifungaalisten lääkkeiden asianmukainen käyttö perustuu kliiniseen arvioon, kulttuuri- ja herkkyyskoekuntiin sekä potilaan tilaan.