antifibrinolyyttisten

Antifibrinolyyttiset aineet ovat lääkkeitä, jotka hidastavat tai estävät fibrinolyysiä, verihyytymien hajoamista. Ne toimivat joko estämällä plasminin toimintaa suorasti tai estämällä plasminogeenin aktivaation fibriiniin, jolloin hyytymä pysyy paremmin muodostuneena.

Päätyypit ja esimerkit. Lysiinia muistuttavat yhdisteet, kuten traneksamihappo (tranexamic acid) ja aminokaproihappo, estävät plasminogeenin sitoutumisen fibriiniin ja hidastavat plasmiinin muodostumista. Proteaasien toimintaa estävä aprotiniini on yleisluonteisempi antifibrinolyyttinen aine, joka voi estää useiden seriinproteaasien toimintaa. Nykyaikaisessa käytössä traneksamihappo ja aminokaproihappo ovat yleisimpiä sekä suun kautta että laskimonsisäisesti annosteltavia vaihtoehtoja, kun taas aprotiniinia käytetään pääasiassa joissakin suurissa kirurgisissa toimenpiteissä tilanteissa, joissa verenvuoto on erityisen riskialtis.

Käyttö ja sovellukset. Antifibrinolyyttisiä aineita käytetään verenvuodon ehkäisyyn ja hallintaan sekä suunnitelluissa että akuuteissa tiloissa. Ne voivat olla hyödyllisiä suurissa kirurgisissa toimenpiteissä (esim. ortopediset ja gynekologiset operaatiot), postpartum-verenvodon ehkäisyssä, sekä tietyissä hammas- ja suuontelon toimenpiteissä, joissa verenvuoto on riskiksi. Myös trauma- ja vammaistilanteissa on käytettävyyttä tutkimettu.

Vaarat ja varotoimet. Riski tromboembolisiin tapahtumiin lisääntyy antifibrinolyyttisten aineiden käytön yhteydessä, erityisesti potilailla, joilla on aktiivinen veritulppataipumus, syvä laskimotukos tai keuhkoembolian historia. Munuaisten toiminnan heikentyminen vaatii annosten säätämistä. Yleisimmät haittavaikutukset ovat pahoinvointi, vatsakipu, päänsärky ja harvinaisissa tapauksissa allergiset reaktiot. Raskauden ja imetyksen aikana käyttöön liittyy harkinta riskin ja hyödyn perusteella. Käyttö tulee sovittaa yksilöllisesti potilaan tilan ja kirurgisen tilanteen mukaan.