alkaliniteetista

Alkaliniteetista on kyse vesiliuoksen emäksisyydestä, sen puskurikyvystä ja siitä, kuinka paljon hapon lisäystä liuos kestää ennen kuin pH muuttuu olennaisesti. Suomeksi tunnusel on usein termi emäksisyys. Käytännössä alkaliniteetti kuvaa liuoksen kykyä neutraloida happoja, mikä riippuu suuresti hiilivetykoostumuksesta ja puskuroivista ioneista.

Puskurina toimivat pääasiassa bikarbonaatit (HCO3−), karbonaatit (CO3^2−) sekä, joissain tapauksissa, hydroxide-ionit OH−. Näiden ionien määrä määrittää, kuinka suurta happosäteilyä vesi pystyy tasoittamaan ennen kuin pH muuttuu merkittävästi. Alkaliniteetti ilmoitetaan usein mg/L CaCO3-ekvivalentteina tai millieqeina per litra (meq/L).

Mittäminen tapahtuu happovetäisellä titrauksella standardoidulla hapella, ja tulokset voidaan jakaa erikseen kokonaisalkalinityyn sekä carbonate-alkalinityyn. Yleisesti kokonaisalkalinity tiivistyy määrittämään pH 4,5 -pään endpointeihin, ja toisen endpointin avulla voidaan erottaa carbonate-alkalinity osuus (noin pH 8,3) sekä ei-karbonaattiosuus, jolloin saadaan käsitys puskurin koostumuksesta.

Merkitys käytännössä: alkaliniteetti on keskeinen vesien laadun ja prosessien hallinnassa. Se vaikuttaa pH:n vakauteen, vedenkäsittelyn tehokkuuteen, korroosioon sekä elinympäristön hyvinvointiin. Luonnonvesissä alkaliniteetti vaihtelee suuresti kivilajiston mukaan (esimerkiksi kalkkikivilouhoksilla usein korkea alkaliniteetti), kun taas happamoituminen ja maatalouden sekä teollisuuden päästöt voivat alentaa sitä. Alkaliniteetin ymmärtäminen auttaa ennakoimaan pH-muutoksia ja optimoimaan käsittelyprosesseja.