adheesioreseptorien

Adheesioreseptorit ovat solukalvon proteiineja, jotka mahdollistavat solujen kiinnittymisen toisiinsa sekä kiinnittymisen ympäröivään soluväliaineeseen. Ne voivat myös välittää solusta toiseen signaaleja, jolloin ulkoisen ympäristön muutos muokkaa solun käyttäytymistä. Adheesioreseptoreiden toiminta on välttämätöntä kudosten muodostumiselle, kehitykselle, haavojen paranemiselle sekä immuunijärjestelmän solujen liikuttumiselle ja paikannukselle.

Päätyypit adheesioreseptoreita ja niiden esimerkit ovat integriinireseptorit, cadheriinireseptorit, selectiinireseptorit sekä immunoglobuliiniperheen solujen välisiin liitoihin osallistuvat reseptorit. Integriinireseptorit ovat heterodimeerisiä transmembranalaisia proteiineja, jotka sitoutuvat ECM-proteiineihin kuten fibronukiiniin, kollageeniin ja lamininiin sekä solujen välillä että niiden ulkopuolelle. Cadheriinireseptorit muodostavat Ca2+-riippuvaisia solujen välisiä yhteyksiä ja yhdistävät solunsisäiset verkkonsa aktiinikytköksiin cateniinien välityksellä. Selectiinireseptorit sitovat karbosyarikenteeseen liittyviä ligandeja ja mediateerivat leukosyyttien kiinnittymistä endoteeliin verenkiertoa vastaan. Immunoglobuliiniperheen reseptorit (kuten ICAM, VCAM, NCAM) osallistuvat solujen väliseen kiinnittymiseen ja signaalinvaihtoon sekä immuunijärjestelmän toimintaan.

Reseptorit voivat muuttaa affiniteettiaan ja toimintaansa signaalinsiirron kautta. Integriinien inside-out-signaali muuttaa niiden kykyä sitoutua ligandeihin talin- ja kindlin-proteiinien avulla, jolloin adhesiosta tulee vahvempaa. Cadheriinien yhteydet ovat Ca2+-riippuvaisia ja niiden stabiliteetti sekä toiminta liittyvät cateniinien ja aktiinisäikeiden verkostoon. Kiinnittyminen voi aktivoida sisäisiä reittejä, kuten Rho GTPaasien ja kinases-syklin, mikä säätelee solujen liikettä, selviytymistapoja ja jakautumista.

Adheesioreseptoreilla on keskeinen rooli sekä normaaleissa fysiologisissa prosesseissa että patologioissa. Niiden toiminnan häiriöt liittyvät muun muassa syövän kasvamiseen ja metastasointiin sekä tulehduksellisiin ja autoimmuunisairauksiin. Tutkimus näiden reseptorien ympärillä kohdistuu erityisesti niiden käyttöön kliinisissä hoidoissa, kuten anti-integriin-lääkkeisiin.