Viittausajattelulla

Viittausajattelulla tarkoittaa suomenkielistä käsitettä, jolla kuvataan ajattelun tapaa, jossa merkitys rakentuu viitteistä, viittauslähteistä sekä kontekstuaalisista merkeistä toisiin teksteihin, kulttuurisiin normeihin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Keskeistä on painotus suhteellisuuteen: ymmärrys syntyy usein viitteiden kautta ja riippuu lukijan tai kuulijan taustatiedosta sekä ympäröivästä kulttuurisesta kontekstista.

Käytännössä viittausajattelu ilmenee esimerkiksi tekstien ja puheen tulkinnassa siten, että lukija kiinnittää huomiota intertekstuaalisuuteen, alluusioihin, aineistolähtöisiin viittauksiin sekä normatiivisiin odotuksiin. Se eroaa pelkästä loogisesta, itsenäisestä päättelystä siinä, että tarkoituksellinen tai tiedostamaton merkitys rakentuu viittausverkostojen mukaan. Viittausajattelua voidaan pitää osana laajempaa kieli- ja kulttuurisanaston tulkintaa sekä semiotiikan ja intertekstuaalisuuden perinteitä.

Sovelluksia ja tutkimuskonteksteja ovat kirjallisuustutkimus, viestintä ja mediakasvatus, kriittinen lukutaito sekä oppimisnarratiivien analyysi. Siinä korostuu kyky tunnistaa, minkälaisia lähteitä, viittauksia ja kontekstia esiin tuova tulkinta rakentuu, sekä millä tavoin ne vaikuttavat ymmärrykseen ja argumentointiin. Kritiikkiä kohdistuu yleensä siihen, että viittausajattelu voi korostaa taustakulttuurista osaamista ja heikentää yhdenmukaisen tulkinnan saavuttamista. Viittausajattelu on joustava ja konteksteihin sidottu lähestymistapa, ei yksikäsitteinen metodologia.