Viisumikäytäntöjä

Viisumikäytäntöjä ovat valtion säädökset, käytännöt ja menettelyt, joiden avulla ulkomaalaiset voivat saada maahansa pääsyn viisumin avulla. Ne määrittelevät, ketkä tarvitsevat viisumin, millaisia viisumiluokkia on, sekä hakemuksen ehdot, asiakirjat ja hyväksyntäkriteerit. Viisumikäytäntöihin vaikuttavat sekä kansainvälinen lainsäädäntö että kahdenväliset sopimukset sekä alueelliset yhteydet, kuten Schengen-alueen käytännöt.

Viisumit voidaan jakaa useisiin kategorioihin oleskelun tarkoituksen mukaan, kuten lyhytaikaiset oleskelut, työ- tai opiskeluviisumit sekä perheenyhdistämis- ja muut pitkäaikaiset viisumit. Hakemukset voivat tehdä verkkopalvelun kautta tai maavaltaisen suurlähetystön tai konsulaatin kautta. Yleensä hakemukseen liittyy henkilön passi, valokuvat, matkasuunnitelma, todisteet varallisuudesta, vakuutus sekä mahdollisesti kutsu tai todistus oleskelun tarkoituksesta. Hakemukseen liittyy usein biometrisiä tietoja ja joskus haastattelu.

Hyväksyntä tai hylkäys määräytyvät monien tekijöiden perusteella, kuten maahantulon tarkoituksen selkeys, taloudellinen vakaus, turvataustat ja maahantulokiellot tai rajoitukset. Hylkäyksen tapauksessa hakijalla on yleensä oikeus nousta viranomaisen päätöksestä valituksen tai hallinnollisen uudelleentarkastelun piiriin.

Vapaaehtoiset tai eräät kansalaisuusryhmät voivat olla vapautettuja viisumista tai saada viisuman ilman erillistä hakemusta tietyissä olosuhteissa. Viisumikäytäntöjen kehitys on viime vuosina siirtänyt yhä enemmän prosesseja verkkoon, ja maiden käytäntöjä täydentävät sähköiset viisumit, sähköiset matkustusluvat ja biometriset tunnistustavat.