Viirustest

Viirustest ovat diagnostisia ja tutkimuksellisia menetelmiä, joilla voidaan havaita viruksia elimistössä tai osoittaa elimistön immuunivaste viruksille. Niitä käytetään kliinisessä diagnostiikassa, tartuntatautien seurannassa sekä väestötason epidemioiden valvonnassa.

Testejä jaotellaan usein tarkoituksen mukaan: diagnostiset testit antavat tietoa aktiivisesta infektiosta, serologiset testit mittaavat vasta-aineita ja osoittavat aiempaa altistusta, sekä lisäksi on seulonta- ja surveillanssitarkoituksiin tarkoitettuja menetelmiä.

Molekyylitestit, joita kutsutaan NAAT-testeiksi (esim. RT-PCR), havaitsevat viruksen RNA:ta ja niillä on yleensä korkea sensitiivisyys ja spesifisyyden taso. Ne vaativat laboratorioalustoja ja voivat viedä useita tunteja tai päiviä toimitusaikojen mukaan. Näytteenotto tapahtuu usein nenä- ja/tai nielunäytteellä sekä joissain tapauksissa sylkinäytteellä.

Antigeenitestit hakevat viruksen rakenteessa olevia proteiineja ja tarjoavat nopeita tuloksia, usein 15–30 minuutin sisällä. Niitä voidaan käyttää la-ajassa point-of-care -tilanteissa, mutta ne ovat yleisesti vähemmän sensitiivisiä kuin NAAT-testit, erityisesti viruksen määrän ollessa alhainen.

Serologiset testit mittaavat vasta-aineita (esim. IgM, IgG) eivätkä yleensä osoita aktiivista infektiota, vaan aiempaa altistusta tai immuunivastetta. Sekvensointi ja genominen valvonta voivat täydentää diagnostiikkaa ja epidemioiden seurantaa tutkimuksissa sekä hätätilanteissa uusien virusten tunnistamisessa.

Tulosten tulkinta riippuu testin sensitiivisyydestä, spesifisyydestä sekä viruksen esiintyvyydestä populaatiossa. Näytteen laatu ja ajoitus vaikuttavat tuloksiin, ja vääriä negatiivisia tai positiivisia voi esiintyä. Viirustestien sääntely ja laadunvarmistus vaihtelevat alueittain, mutta niille on tyypillistä riippumattomat laatukäytännöt ja hyväksyntäviranomaisilta.