Vesihuoltolain

Vesihuoltolaki on Suomen lainsäädäntö, joka säätelee vesihuoltopalvelujen järjestämistä ja toteuttamista, eli juomavettä sekä viemäröintiä ja jäteveden käsittelyä. Lain tavoitteena on turvata riittävä ja luotettava pääsy puhtaaseen juomaveteen, turvalliset ja tehokkaat vesihuoltoverkostot sekä ympäristön suojelu. Se osaltaan toteuttaa EU:n vesipolitiikan ja vesihuoltoon liittyviä direktiivejä sekä asettaa vaatimukset palvelun laadulle ja kestäville kustannuksille.

Soveltamisalaltaan vesihuoltolaki koskee vesihuollon järjestämistä alueellisesti, ja siihen liittyvät toimijat voivat olla kunnallisia vesihuoltoyhtiöitä tai muita luvanvaraisia toimijoita. Laki määrittelee, miten palvelut suunnitellaan, miten verkostoja kehitetään sekä miten veden laatua, toimitusvarmuutta ja tiedottamista valvotaan. Asiakkailla on oikeus saada riittävästi tietoa palveluista ja hinnasta sekä tehdä valituksia ja vaikuttaa palvelun järjestämiseen.

Keskeisiä velvoitteita ovat alueellisten suunnitelmien laatiminen investointeineen, veden laadun sekä mittaukset ja raportointi, palvelun jatkuvuuden turvaaminen sekä selkeät tiedottamis- ja asiakasohjeet. Tulo- ja kustannusperusteinen tariffajärjestelmä on sovitettava kustannuksiin ja kohtuullisuuteen, ja kuluttajansuojan sekä ympäristön huomioiminen ovat keskeisiä kriteerejä.

Valvonta ja toimeenpano kuuluvat toimeenpanosta vastaaville viranomaisille, jotka myöntävät lupia, seuraavat laatua ja puuttuvat mahdollisiin rikkomuksiin. Laki on kehitetty jatkuvasti sekä teknisen kehityksen että ympäristötavoitteiden mukaan sekä EU-direktiivien muuttuessa.