Vaurioitumisriskit

Vaurioitumisriskit tarkoittavat todennäköisyyttä, että yksilö kärsii haitasta tai loukkaantuu altistuessaan haitalliselle olosuhteelle. Käsite on keskeinen työturvallisuudessa, terveydessä ja riskinarvioinnissa. Vaurioitumisriskit kattavat fyysiset, kemialliset, biologiset sekä ergonomiset ja psykososiaaliset tekijät, ja ne voivat syntyä työpaikalla tai muissa toiminta-ympäristöissä.

Riskinarviointi koostuu riskin tunnistamisesta, todennäköisyyden ja seurausten arvioinnista sekä riskitasojen määrittämisestä. Käytettyjä työkaluja ovat riskimatriisit, tarkistuslistat sekä altistumis- ja onnettomuusanalyysit. Arvioinnin tuloksena voidaan priorisoida toimenpiteet ja resurssit.

Vaurioitumisriskien hallinta noudattaa riskien hallinnan hierarkiaa: poisto tai korvaaminen ensisijainen; tekniset suojat ja suunnitteluratkaisut; hallinnolliset toimenpiteet; henkilönsuojaimet. Esimerkkejä ovat koneiden suojaukset, kaiteet ja ennakointi, liukastumisen ehkäisy, melunhallinta, kuormituksen hallinta sekä koulutus ja ohjeistus.

Toimialakohtaisia esimerkkejä ovat rakennusala, valmistus, terveydenhuolto ja logistiikka. Tietolähteitä riskinarvioinnissa ovat tapahtumalokit, läheltä piti -tilanteet sekä turvallisuuskatselmien tulokset. Jäljelle jäävä riski voi säilyä kontrollien jälkeen; jatkuva parantaminen on oleellista.

Termin käyttö on yleistä suomenkielisessä työelämän turvallisuus- ja terveystietouden kontekstissa. Työnantajien on yleisesti suoritettava riskinarviointi ja toteutettava toimenpiteitä riskien vähentämiseksi.