Validointitavat

Validointitavat ovat menetelmiä, joilla varmistetaan, että jokin tulos, malli, järjestelmä tai mittaus vastaa sille asetettuja vaatimuksia ja käyttötarkoitusta. Ne koskevat sekä teknisiä tuotteita että tutkimuksellisia malleja sekä datalähtöisiä päätelmiä. Valittavat kohteet voivat olla sekä teoreettisia että käytännön sovelluksia varten.

Yleisimmät validointitavat voidaan jakaa teoreettisiin, empiirisiin, tilastollisiin ja käytäntöön liittyviin keinoihin. Teoreettinen validointi tarkastelee johdonmukaisuutta, logiikkaa ja yhteensopivuutta vallitsevan tietämyksen kanssa. Empiirinen validointi perustuu kokeisiin, havaintoihin tai kenttätesteihin. Tilastollinen validointi käyttää mittaus- ja analyysimenetelmiä kuten ristiinvalidointia (cross-validation), hold-out-menetelmiä ja bootstrappingia sekä tilastollisia arviointimetriikoita kuten tarkkuus, herkkyys ja spesifisyy. Käytännön validointi tarkoittaa kenttä- tai käyttäjätestausta sekä todellisten käyttötilanteiden arviointia.

Datan validointi puolestaan pyrkii varmistamaan tiedon oikeellisuuden ja soveltuvuuden käyttötarkoitukseen. Siihen sisältyvät tietojen laadun tarkastukset, formaattien ja arvojen kelpoisuus, puuttuvien arvojen käsittely sekä viite-eheyden ja lähdejohdon jäljitettävyys.

Validointi on usein osa laajempaa verifikaatio- ja validointiprosessia (V&V). Verifikaatio varmistaa, että tuote täyttää sille asetetut vaatimukset, kun taas validointi varmistaa, että tuote täyttää todelliset käyttäjien tarpeet ja käyttötilanteet. Valinta validointitavasta riippuu riskistä, kustannuksista, datan saatavuudesta sekä siitä, millaiseen päätöksentekoon tulokset vaikuttavat.