Valemuistojen

Valemuistot ovat muistijälkiä, jotka tuntuvat todellisilta mutta ovat harhaanjohtavia tai kokonaan kuvitteellisia. Ne voivat syntyä, kun aivot yrittävät eheyttää tapahtumia tai kun uudet tiedot sekoitetaan vanhoihin muistoihin. Valemuistot ovat yleisiä eri ikäryhmissä ja voivat liittyä sekä arkipäiväisiin että traumaattisiin kokemuksiin. Tutkimus osoittaa, että muistot ovat rakentuneita ja herkkiä uudelleen tallennuksessa tapahtuville muutoksille.

Mekanismina valemuistoissa keskeisiä ovat muistin rekonstruointi, lähdevirheet ja ulkoisten vihjeiden vaikutus. Mielikuvituksen käyttö voi lisätä muistijäljen uskottavuutta, ja muistojen lähteiden tunnistaminen voi epäonnistua. Myös sosiaalinen paine ja muiden tarinoiden vaikutus voivat muuttaa oman muiston sisältöä.

Valemuistot voivat vaikuttaa todistuksiin oikeudellisissa tilanteissa, terapiakontekstissa ja jokapäiväisessä arvioinnissa. Riskitekijöitä ovat ikä, stressi, trauma, empaattinen tai affektiivinen tilanne sekä alttius suggestioon ja ryhmäpaineelle. Tutkimukset osoittavat, että muistojen epävarmuus ja ulkoiset vihjeet voivat johtaa muistin muuttumiseen kerrottaessa tapahtumista.

Valemuistojen tutkimus on keskeistä kognitiivisessa psykologiassa ja oikeuspsykologiassa. Esimerkkejä ovat Loftus ja Palmerin tutkimukset, joissa sanavalinnat muovasivat nopeusarvioita, sekä Loftusin ja Pickrellin Lost in the Mall -asetelma, joka osoitti, että täysin kuvitteelliset lapsuuden muistot voivat tallentua. Näistä seuraa, että muistot tulisi arvioida kriittisesti, ja todistusten luotettavuutta on lähestyttävä systemaattisesti.