Ultraäänikuvantamista

Ultraäänikuvantamista, tunnettu myös nimellä ultraääni tai kaikututkimus, on lääketieteellinen kuvantamismenetelmä, joka käyttää korkeataajuisia ääniaaltoja luomaan kuvia kehon sisäisistä rakenteista. Se on yleisesti käytetty, ei-invasiivinen ja vaaraton tutkimusmenetelmä. Ultraäänilaitteisto koostuu yleensä lähetin-vastaanottimesta (anturi) ja näyttöyksiköstä. Anturi lähettää äänipulsseja kehoon, jotka sitten heijastuvat takaisin kehon eri kudosten ja elinten rajapinnoista. Nämä heijastuneet kaiut vastaanotetaan anturilla ja muunnetaan sähköisiksi signaaleiksi, jotka näyttöyksikkö tulkitsee kuvaksi.

Ultraäänikuvantamista käytetään monenlaisiin sovelluksiin. Sitä hyödynnetään raskauden seurannassa sikiön kasvun ja kehityksen arvioimiseksi, sydämen toiminnan tutkimisessa (kardiologia), vatsan elinten, kuten maksan, munuaisten ja haiman, sairauksien diagnosoinnissa, sekä verisuonten tilan tarkastelussa verihyytymien tai ahtaumien havaitsemiseksi. Lisäksi ultraääntä käytetään lihas- ja jänneongelmien, kilpirauhasen sairauksien ja rintojen tutkimiseen. Se soveltuu myös ohjaukseen toimenpiteissä, kuten biopsioissa.

Tutkimuksen aikana potilas asetetaan makaamaan tutkimuspöydälle, ja iholle levitetään geeliä, joka auttaa ääniaaltojen johtumisessa ja poistaa ilmaa anturin ja ihon välistä. Anturia liikutetaan tutkittavalla alueella, ja lääkäri tai radiologi tarkkailee muodostuvaa kuvaa näytöltä. Ultraäänikuvantamisella ei ole tunnettuja haittavaikutuksia, ja se on suhteellisen nopea ja kustannustehokas kuvantamismenetelmä. Sen kyky erottaa pehmytkudoksia on erinomainen, mutta se ei läpäise luuta tai ilmaa tehokkaasti, mikä voi rajoittaa sen käyttöä tietyissä tutkimuskohteissa.