Ultraäänikuvantamiseen

Ultraäänikuvantaminen (ultraäänikuvaus) on lääketieteellinen kuvantamismenetelmä, jossa kudoksiin lähetetään korkeataajuisia ääniaaltoja ja niiden heijastumia käytetään kuvan muodostamiseen. Laite hyödyntää piezoelektrisiä transduktoreita sekä äänipulsseja tuottamiseen että vastaanottamiseen; vastaanotetut heijastumat rekonstruoidaan näytölle, josta nähdään kudosten rakenne ja liikettä.

Tekniikassa voidaan käyttää 2D-, 3D- tai 4D-kuvausta sekä Doppler-tekniikkaa verenvirtauksen ja kudosliikkeen arviointiin. Doppler mahdollistaa veren virtausten nopeuden ja suunnan mittaamisen, mikä auttaa havaitsemaan vuotoja, ahtauksia ja muita verenkiertoon liittyviä ilmiöitä.

Käyttökohteita ovat muun muassa vatsan ja lantion rakenteet (maksa, sappirakko, munuaiset, haima), raskaus ja sikiön seuranta, sydämen ekokardiografia sekä pehmytkudosten, tuki- ja liikuntaelinten tutkiminen. Lisäksi voidaan kuvata kilpirauhanen, kaulan pehmytkudokset, rintarauhanen sekä muita alueita tarpeen mukaan.

Toimenpide on yleensä kivuton ja nopea suorittaa. Se on ei-ionisoiva kuvantamismenetelmä, eikä säteilyä käytetä tutkimuksessa. Geeli ja transduktori voivat aiheuttaa tilapäistä ihon ärsytystä; allergiset reaktiot ovat harvinaisia. Tutkimukset suorittaa koulutettu hoitohenkilöstö ja niiden suorittaminen noudattaa ALARA-periaatetta.

Rajoitteita ovat kuvanlaatu ja tulkinnan esteet, kuten ilmakuplat, kaasuseokset sekä luiden tai rasvan aiheuttama heikentynyt tallennus. Tutkimukset voivat olla haastavampia esimerkiksi suuremmille potilaille tai syvillä rakenteilla.

Kehityssuuntia ovat elastografia kudosten jäykkyyden arvioimiseksi, kontrasti-ultraäänet mikrokuoriverkkojen avulla sekä tekoälyyn tukeutuvat tulkintaprosessit. Kannettavat ultraäänilaitteet parantavat saatavuutta ja mahdollistavat etähoidon ja kenttädiagnostiikan.