Ultraviolettisäteilyyn

Ultraviolettisäteilyyn (UV-säteily) kuuluu sähkömagneettisen spektrin lyhyempiin aallonpituuksiin. Sen aallonpituudet ovat noin 100–400 nanometriä. UV-säteily jaetaan yleisesti kolmeen pääalueeseen: UV-A (315–400 nm), UV-B (280–315 nm) sekä UV-C (100–280 nm). Yläilmakehän otsonikerros absorboi suurimman osan UV-C:stä, jolloin se ei pääse pintaan. UV-A ja UV-B sen sijaan ulottuvat maanpinnalle, ja määrä riippuu vuodesta, sijainnista, vuorokauden ajasta, pilvisyydestä ja korkeudesta.

Pääasiallinen lähde on aurinkosäteily. Keinotekoisia lähteitä ovat UV-lampuja ja laitteet kuten solariumit sekä hitsaus- ja sterilointilaitteet, jotka voivat tuottaa UV-säteilyä. Ihminen altistuu sekä ulkona että sisätiloissa, mikä voi vaihdella merkittävästi yksilön toiminnan mukaan.

UV-säteilystä on sekä hyödyn että riskin puolta. UV-B edistää D-vitamiinin muodostumista iholla, mikä on tärkeää luustolle. Toisaalta liiallinen UV-säteily lisää ihonpolttaman ja pitemmällä aikavälillä ihosyöpien, kuten basal cell - ja squamous cell -karsinoomien sekä melanooman, riskiä. UV-säteily voi myös vaurioittaa silmiä ja aiheuttaa esimerkiksi valonarkuutta, fotokeratiittia sekä pitkän aikavälin kaihia. Altistuminen on kumulatiivista, ja riskit suurenevat iän, ihotyypin sekä perinnöllisten tekijöiden mukaan.

Suojautuminen on tärkeää: kattavat vaatteet, hattu sekä UV-suojalasit vähentävät altistumista, ja laajakirjoisen UVA/UVB suojan sisältävät aurinkovoiteet (SPF 30 tai korkeampi) voivat täydentää suojaa. Solariumien käyttöä suositellaan välttämään, erityisesti nuorilla. UV-indeksi on meteopalveluissa käytetty arvo, joka ennustaa päivän UV-säteilyn voimakkuuden ja ohjaa suojautumista. Kansainvälisesti Maailman terveysjärjestö WHO ja Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC luokittelevat UV-säteilyä haitalliseksi ihmisille.