UVCsäteilyllä

UVC-säteilyllä viitataan ultraviolettisäteilyn alueeseen noin 100–280 nanometriä (nm). Se on lyhytaaltoista ja erittäin tehokasta biologisten molekyylien, kuten DNA:n ja RNA:n, vahingoittumiseen. Luonnossa UVC absorboituu pääosin ilmakehän otsonikerrokseen, joten se ei pääse maan pinnalle. Keinotekoiset UVC-lähteet tuottavat kuitenkin näitä aallonpituuksia ja niitä käytetään hyödyksi desinfioinnissa.

Keinotekoisia UVC-lähteitä ovat esimerkiksi matalapaines elohopealamput, excimer-lamput ja UV-C-LED-laitteet. Nämä tuottavat pääasiassa 254 nm tai muuta samankaltaista aallonpituusaluetta. UVC-säteilyä hyödynnetään veden, ilman ja erilaisten pintojen desinfektiossa sekä sairaaloissa, vesilaitoksissa ja ilmanpuhdistusjärjestelmissä. Teho perustuu siihen, että UV-C aiheuttaa mikrobien DNA/RNA:n vaurioitumista, jolloin lisääntyminen estyy.

Tehokkuus riippuu annoksesta (fluenssi, J/m2), aallonpituudesta, altistumisajasta sekä valaistavan kohteen läpinäkyvyydestä ja epäpuhtauksista. Varjot, epäpuhtauksia sisältävä vesi tai pintojen epäyhtenäinen jakauma voivat heikentää vaikutusta. UVC voi vahingoittaa materiaaleja ja aiheuttaa fotodegradointia; toisaalta joidenkin lähteiden vuoksi tietyt lyhyemmät aallonpituudet voivat muodostaa otsonia, mikä voi vaikuttaa ilmanlaatuun.

Turvallisuus on keskeistä. Suora UVC-altistuminen silmille tai iholle voi aiheuttaa vakavia vaurioita, joten laitteet on asennettava ja käytettävä siten, ettei kukaan pääse säteilylle. Havaitut järjestelmät ovat varustettu turvakatkaisimilla ja suojauksilla, ja käyttöä ohjaavat turvallisuus- ja terveysmääräykset.