Työmarkkinapolitiikat

Työmarkkinapolitiikat ovat julkisen vallan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on edistää toimivaa työmarkkinaa, lisätä työllisyyttä ja tukea työvoiman sopeutumista talouden muutoksiin. Ne kattavat sekä aktiiviset toimet, jotka edistävät työllistymistä ja osaamisen kehittämistä, että passiiviset tulonsiirrot ja muut toimeentulon turvaavat järjestelyt. Poliittiset tavoitteet ja keinot voivat vaihdella maittain ja taloudellisen tilanteen mukaan, mutta ne pyritään suunnittelemaan siten, että ne parantavat työnhakijoiden kohtaantoa sekä työnantajien ja työntekijöiden välisiä match-tilanteita.

Aktiiviset toimet sisältävät koulutus- ja uudelleenkoulutusohjelmat sekä elinikäisen oppimisen mahdollisuudet, työelämävalmennuksen ja uraohjauksen, työnvälityksen ja rekrytoinnin tehostamisen, sekä palkkatukijärjestelmät ja muita kannustimia, joiden avulla työnhakija saa paremmat edellytykset löytää tai siirtyä töihin. Näiden tavoitteena on lisätä osaamista, parantaa sopeutumiskykyä ja nopeuttaa työmarkkinoille pääsyä sekä uudelleensijoittumista.

Passiiviset toimet taas koskevat toimeentuloa työnhakua varten, kuten työttömyyskorvaukset, toimeentulotuki ja muut sosiaaliturvan rakenteet. Ne tarjoavat taloudellisen turvan, jolloin ihmisillä on mahdollisuus keskittyä koulutukseen tai työnhakuun oikeudenmukaisella aikavälillä.

Politiikan toteutusta koordinoivat yleensä hallitus, viranomaiset (kuten työ- ja elinkeinoministeriö sekä työvoimatoimistot tai niiden kansainväliset vastaavat), sekä työnantajat ja ammattiliitot kumppaneina. Vaikutusten arviointi perustuu sekä rekisteri- että tutkimustietoihin, ja tuloksia käytetään ohjelmien kohdentamisen sekä kustannustehokkuuden parantamiseen. Keskusteluissa näkyvät kysymykset ovat usein tehokkuus, oikeudenmukaisuus, kustannukset sekä sopeutumiskyky uusien teknologioiden ja globalisaation tuomiin muutoksiin.