Titrausmenetelmiä

Titrausmenetelmät ovat analyyttisen chemian perusmenetelmiä, joissa tunnetun määrän titraattia lisätään analysoitavaan ratkaisuun, kunnes reaktio saavuttaa ekvivalenssipisteen. Tämän pisteen saavuttamista seurataan signaalin muutoksella, kuten pH:n jyrkällä siirtymällä, elektroottisen potentiaalin muutoksella tai indikaattorin värin vaihtumisella. Näin voidaan määrittää analysoitavan aineen pitoisuus tai määrä.

Yleisimmät t titraatiotyypit jakautuvat kohteen mukaan. Hapeto- ja redox-titraatioissa käytetään standardoituja hapettimia tai pelkistäjiä (esim. kaliumpermanganaatti, dikromaatti). Ekvivalenssipiste havaitaan usein värimuutoksella tai potentiometrisesti.

Kompleksometriset titraatiot, kuten EDTA-titraatiot, kohdistuvat metallimionien muodostamiin komplekseihin. Indikaattorit kuten Eriochrome Black T tai calcein osoittavat pH:n ja kompleksin muodostumisen muutosta, ja menetelmia käytetään esimerkiksi Ca2+- ja Mg2+-ionien määrittämiseen.

Preipitaatiotitraatiot perustuvat sääntelevään sadeen tai suodattimaisen reaktioon. Esimerkkejä ovat AgNO3-titraatiot kloridin, bromidin tai I−-ionien määrän määrittämiseksi (Mohrin ja Freudenin menetelmät), sekä Faradayn vaikutusta hyödyntävät menetelmät.

Coulometriset ja conduc­tometrist titraatiot tuotetaan sähköisesti generaattorista titranttia tai mitataan johtavuuden muutosta reaktion edetessä, mikä mahdollistaa erittäin herkät analyysit suurille tai pienille pitoisuuksille.

Titrausmenetelmien valinta riippuu analysoitavasta aineesta, halutusta tarkkuudesta sekä käytettävissä olevasta laitteistosta.