Tislausmenetelmistä

Tislausmenetelmistä kuvaa erilaisia prosesseja, joissa nesteiden seoksia erotetaan toisistaan niiden kiehumispiste-erojen perusteella. Yksinkertaisimmillaan tislaus perustuu siihen, että kuumennettaessa nesteseosta sen komponentti, jolla on matalampi kiehumispiste, höyrystyy ensin. Tämä höyry kerätään ja jäähdytetään, jolloin se tiivistyy takaisin nesteeksi, joka on rikkaampi kyseisessä komponentissa.

Yleisin tislausmuoto on yksinkertainen tislaus, joka soveltuu seoksille, joiden komponenttien kiehumispiste-erot ovat suuret. Toinen yleinen menetelmä on fraktiotislaus, jota käytetään seoksille, joiden kiehumispiste-erot ovat pienempiä. Fraktiotislauksessa käytetään tislauskolonnia, joka tarjoaa suuren pinta-alan höyryn ja nesteen väliselle kontaktille, mahdollistaen useita tislaus- ja kondensoitumiskertoja ja siten tehokkaamman erottelun.

Muita tislausmenetelmiä ovat muun muassa alipainetislauks, jota käytetään kuumennettaessa aineita, jotka hajoavat korkeissa lämpötiloissa, sekä azeotrooppinen tislaus, jota hyödynnetään silloin, kun seos muodostaa azeotroopin. Azeotrooppi on seos, joka kiehuu yhden komponentin tavoin ja jota ei voida erottaa tavallisella tislauksella. Tislausta käytetään laajalti kemian teollisuudessa, lääketeollisuudessa, elintarviketeollisuudessa ja myös kotitalouksissa esimerkiksi alkoholin tuotannossa. Menetelmän valinta riippuu käsiteltävän seoksen ominaisuuksista ja halutusta puhtausasteesta.