Tarttuvuustestit

Tarttuvuustestit ovat tutkimuksellisia ja epidemiologisia menetelmiä, joiden tarkoituksena on arvioida taudin tartuttavuutta eli sitä, miten helposti sairaus leviää väestössä. Kyse ei ole yksittäisen potilaan testistä, vaan erilaisista mittareista ja lähestymistavoista, joilla kuvataan tartuntapotentiaalia ja transmissionin dynamiikkaa. Tarttuvuuden arvioinnilla pyritään ymmärtämään, kuinka nopeasti ja laajasti taudin leviäminen voisi tapahtua erilaisissa olosuhteissa.

Menetelmät vaihtelevat. Yleisimpiä mittareita ovat sekundaarisen tartunnan osuus, väestötason perus­reproduktiokertoimen (R0) ja ajankohtaisen reproduktiokertoimen (Rt) arviot, sekä generation time ja serial interval -arviot. Näiden avulla muodostetaan malleja taudin leviämisestä, kontaktiverkkojen ja käyttäytymisen vaikutuksien huomioimiseksi. Tutkimuksissa voidaan hyödyntää sekä epidemiologisia havaintoja että kontrolloituja laboratorio- tai eläinkoetoksia, mutta ihmisten välisen tartuttavuuden suora mittaaminen on useimmiten eettisesti rajoitettua, joten tulokset perustuvat yleensä jälkikirjauksiin ja tilastollisiin malleihin.

Käyttökohteita ovat riskinarvio, julkisen terveyden toimien suunnittelu sekä rokotus- ja suojautumistoimien vaikuttavuuden arviointi. Tulkinnassa korostuvat epävarmuudet, kontekstisidonnaisuus ja ero yksilöiden välillä sekä ajassa että paikallisesti. Eettiset näkökohdat, tietosuoja ja anonymisointi ovat keskeisiä, kun kerätään ja käytetään tietoja tartuntaketjuista ja ihmisistä johtuvista kontakteista. Ks. myös epidemiologia, tartunta, R0, Rt sekä tartuntaketjujen tutkimus.