Sääntelylähteitä

Sääntelylähteitä ovat oikeudelliset normit, jotka muodostavat oikeusjärjestelmän perustan ja ohjaavat yhteiskunnan toimintaa. Niitä voidaan luokitella useilla eri tavoilla riippuen tarkastelukulmasta. Yleisimpiä sääntelylähteitä ovat lait, asetukset ja kansainväliset sopimukset. Lait ovat eduskunnan säätämiä yleisiä sääntöjä, kun taas asetukset annetaan valtioneuvoston tai ministeriöiden toimesta tarkentamaan lakien soveltamista. Kansainväliset sopimukset, jotka ovat valtioiden välisiä sitovia sopimuksia, tulevat osaksi kotimaista oikeutta tietyllä tavalla.

Lisäksi sääntelylähteisiin luetaan usein myös oikeuskäytäntö, eli korkeimpien tuomioistuinten ratkaisuissa muodostuneet periaatteet, jotka vaikuttavat lakien tulkintaan ja soveltamiseen. Myös oikeuskirjallisuus ja oikeustiede voivat toimia epäsuorina sääntelylähteinä vaikuttaen lainsäädäntötyöhön ja oikeuden kehitykseen. Euroopan unionin oikeudella on myös merkittävä rooli Suomen sääntelyjärjestelmässä, sen primääri- ja sekundäärioikeus vaikuttavat suoraan ja välillisesti kansalliseen sääntelyyn. Eri sääntelylähteiden välillä on hierarkia, jossa ylemmät sääntelylähteet ovat ensisijaisia suhteessa alempiin.