sääntelylähteinä

Sääntelylähteinä viittaa niihin perusteisiin ja lähteisiin, joista oikeudellinen sääntely syntyy. Kansainvälisessä oikeudessa merkittäviä sääntelylähteitä ovat yleissopimukset, tapaoikeus, yleiset oikeusperiaatteet ja oikeustieteellinen kirjallisuus sekä tuomioistuinratkaisut. Kansallisen lainsäädännön osalta sääntelylähteitä ovat perustuslaki, lait, asetukset ja viranomaispäätökset.

Yleissopimukset ovat valtioiden välisiä sopimuksia, jotka sitovat sopimuspuolia. Ne voivat koskea monenlaisia asioita, kuten ihmisoikeuksia, ympäristönsuojelua tai kauppaa. Tapaoikeus puolestaan muodostuu valtioiden yleisestä ja jatkuvasta käytännöstä, jota pidetään oikeudellisesti sitovana.

Suomessa perustuslaki on ylimpänä oikeusnormina, ja kaikki muu lainsäädäntö on sen mukaista. Lait säätää eduskunta, ja asetukset antavat valtioneuvosto tai ministeriöt. Viranomaispäätökset, kuten hallinto-oikeudelliset ratkaisut, voivat myös luoda uutta sääntelyä tietyissä rajatuissa tilanteissa. Sääntelylähteiden tunnistaminen on keskeistä oikeuden soveltamisessa ja tulkinnassa.