Säädösoikeuteen

Säädösoikeuteen tarkoittaa valtion hallintoviranomaisen tai muun julkisen elimen oikeutta antaa sitovia säädöksiä—yleisesti asetuksia tai vastaavia normeja—jotka täsmentävät tai täydentävät lainsäädäntöä. Säädöksiä voidaan antaa yleensä lainsäädännön delegoinnin puitteissa, jolloin eduskunta antaa lailla valtuudet hallitukselle tai viranomaisille määrätä yksityiskohtaisista säännöistä.

Tavallisimmat toimijat ovat valtioneuvosto sekä ministeriöt ja niiden alaiset virastot. Hallitus ja ministeriöt voivat antaa asetuksia, jotka ovat lainsäädännön alaisia ja sitovia ihmisille sekä viranomaisille. Joissain tapauksissa riippumattomat viranomaiset voivat antaa säädöksiä tai ohjeita omalla toimialallaan, kun lainsäädäntö antaa niille tehtäväksi toimia kyseisessä asetuksessa.

Säädösoikeuden käytön rajoituksia säätelee oikeusvaltaperiaate. Säädösten on perustuttava lakiin, oltava perustuslain mukaisia ja pysyä säädetyn toimivallan rajoissa. Tuomioistuimilla on oikeus tarkastaa säädösten laillisuus ja sovellettavuus, ja lainsäätäjän tarkoitusta voidaan tarvittaessa selventää oikeudellisessa kontrollissa. Säädösoikeuden käyttö on siten monitahoinen prosessi, jossa lainsäädäntö antaa kehyksen, ja hallinto sen puitteissa säätelee yhteiskunnan toimintaa.

EU-lainsäädännön täytäntöönpano sekä kansainväliset velvoitteet voivat vaikuttaa säädösoikeuden kohdentamiseen ja aikatauluihin, kun kansallinen sääntely saatetaan yhdenmukaistamaan EU-säädösten kanssa.