Säteilymenetelmät

Säteilymenetelmät ovat menetelmiä, joissa hyödynnetään säteilyä tutkimuksessa, diagnostiikassa, teollisuudessa tai lääketieteessä. Säteily jaetaan ionisoivaan ja ei-ionisoivaan. Lähteitä ovat röntgenputket, radioisotoopit, hiukkas- ja laserlähteet sekä erilaiset spektroskooppiset tekniikat. Käyttöön liittyy turvallisuusnäkökohdat, annossäätö ja lainsäädäntö.

Ionisoivaa säteilyä hyödynnetään erityisesti kuvantamiseen ja hoitoon. Radiografiassa ja tietokonetomografiassa tuotetaan kuvia kudosten ja kappaleiden rakenteista. Röntgen- ja gamma-spektroskopia sekä röntgendiffraktio paljastavat materiaaleiden koostumusta ja rakennetta. Lääketieteessä ionisoiva säteily mahdollistaa diagnostiikan tukevan kuvantamisen sekä sädehoidon. Teollisuudessa sitä käytetään materiaalien laatuvarmistukseen, lujuus- ja puutteidentutkimukseen sekä sterilointiin.

Ei-ionisoiva säteily kattaa esimerkiksi optisen, infrapuna- ja terahertza-alueen menetelmät sekä muiden sähkömagneettisten säteilyä hyödyntävät kuvantamismenetelmät. Näillä menetelmillä mitataan aineiden ominaisuuksia ja vuorovaikutusta säteilyn kanssa ilman ionisoivaa riskiä. Esimerkkejä ovat optinen spektroskopia, laser-pohjaiset kuvantamismenetelmät ja OCT sekä infrapuna- ja terahertza-analyysit.

Säteilymenetelmien käyttö on tarkkaan säädeltyä. Säteilyturvallisuus, annosten seuranta ja suojatoimet ovat keskeisiä. Lainsäädäntö, standardit ja akkreditointi ohjaavat laitosten suunnittelua, käyttöönottoa ja laadunvalvontaa sekä tutkimus- ja teollisuuskäyttöä.