Syömishäiriöt

Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveys- ja ravitsemushäiriöitä, joille on ominaista häiriintynyt ruokaan sekä kehonkuvaan liittyvä ajattelu ja pelko painonnoususta. Ne voivat aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä komplikaatioita ja voivat kestää pitkään, ellei hoitoa haeta.

Keskeisiä alakategorioita ovat anoreksia nervosa, bulimia nervosa sekä ahmimishäiriö (binge eating disorder). Lisäksi on ARFID eli välttävä tai rajoittava syömishäiriö sekä muut määrittelemättömät syömishäiriöt (OSFED). Näillä on erilaista sairastamisen tapaa ja erilaisia terveysriskitilanteita, mutta kaikissa on kyse epätavallisesta ruokailukäyttäytymisen ja kehonkuvan häiriöistä.

Oireisiin kuuluu muun muassa ruokailun rajoittaminen tai liiallinen kontrollointi, voimakas pelko painon lisääntymisestä, vääristynyt kehonkuva sekä käytösmallit kuten oksentaminen, liiallinen liikunta tai laksatiivien käyttö. Fyysiset merkit voivat olla laihtuminen, sydämen rytmin muutokset, hampaat ja suun terveyden heikkeneminen sekä kuukautisten puuttuminen naisilla. Oireet ja vakavuus vaihtelevat, ja ne voivat vaikuttaa päivittäiseen toimintaan, ihmissuhteisiin ja opiskeluun tai työhön.

Syömishäiriöiden syyt ovat monitekijäisiä: biologisia, psykologisia ja ympäristötekijöitä sekä kulttuurisia vaikutuksia. Perintötekijöillä, aivojen välittäjäaineilla ja stressinsäätelyllä on roolia, samoin kokemukset, kuten trauma tai ahdistuneisuuden hallintaan liittyvät toimintamallit.

Diagnoosi ja hoito edellyttävät moniammatillista lähestymistapaa. Käytännössä hoito sisältää ravitsemusneuvontaa, psykoterapiaa (esim. CBT-E, perheterapia nuorilla, MANTRA), sekä sairautta seuraavaa lääketieteellistä seurantaa. Joissakin tapauksissa voidaan hyödyntää lääkitystä, esimerkiksi SSRI-lääkkeitä bulimian tai ahmimishäiriön tukena. Varhainen hoito parantaa ennusteita; hoitoon hakeutuminen kannattaa mahdollisimman aikaisin. Jos epäillään syömishäiriötä, on tärkeää hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen arvioon.