Syttyvyysrajat

Syttyvyysrajat, usein käännettyinä flammability limits, kuvaavat ilmaan sekoittuvan palavan kaasun tai höyryn pitoisuusaluetta, jolla se voi syttyä tai ylläpitää paloa sytytyslähteen läsnä ollessa. Tämän alueen muodostavat kaksi rajaa: alhaisin syttyvyysraja (lower flammable limit, LFL) ja ylin syttyvyysraja (upper flammable limit, UFL).

LFL on pienin ilman tilavuusosuus, jolla seos voi syttyä; sitä pienemmillä pitoisuuksilla seos on liian laimea palamaan. UFL on suurin tilavuusosuus, jonka seos voi syttyä; sitä suuremmilla pitoisuuksilla seos on liian rikas palamaan. Syttyvyysrajat koskevat asetettuja olosuhteita, kuten lämpötilaa ja painetta, ja niiden mukaan tulen ja palamisen mahdollisuus vaihtelee.

Pitoisuudet ilmoitetaan usein tilavuusprosentteina ilmasta. Arvot riippuvat lämpötilasta, paineesta sekä mahdollisista täydennyksenesteistä ja kosteudesta. Monien hiilivetyjen LFL- ja UFL -arvot ovat tyypillisiä: esimerkiksi metaanin LFL noin 5 %, UFL noin 15 %; propaanin LFL noin 2,1 %, UFL noin 9,5 %. Havaintoarvot voivat poiketa laboratoriokokeista, ja käytännön arvot voivat muuttua epävarmuustekijöiden vuoksi.

Sovellukset ja varotoimet: syttyvyysrajat ovat keskeisiä prosessiturvallisuudessa, ilmanvaihdon suunnittelussa ja riskinarvioinnissa. Ne ohjaavat mittaus-, suojelu- ja hälytysjärjestelmiä sekä alueiden luokittelua. On huomioitava, että syttyvyysrajat ovat ympäristö-, lämpötila- ja paineherkkiä eivätkä sama asia kuin autoignition-temperatuurit.