Sytokiineihin

Sytokiinit ovat pienikokoisia proteiineja, joita erittyy soluista vasteena immuunivasteen käynnistymiseen ja ylläpitämiseen. Ne toimivat solujen välisinä signaalimolekyyleinä ja säätelevät tulehdusreaktioita, solujen erilaistumista sekä hematopoieesia. Sytokiinit voivat vaikuttaa kohdesoluihin autokraattisesti, parakriinisesti tai endokriinisti, eli ne voivat vaikuttaa sekä saman soluryhmän että kauempana sijaitseviin soluihin verenkierron välityksellä.

Ne syntetisoidaan monissa soluissa, kuten makrofageissa, dendriittisissä soluissa, T- ja B-lymfosyyteissä sekä epiteeli- ja endoteelisoluissa. Kohdesolut ilmentävät sytokiinireseptoreita, joiden sitoutuminen määrää vasteen. Sytokiinit voivat olla pleiotoppeja, redundansseja ja synergistisiä; useat sytokiinit voivat vaikuttaa samaan soluun samanaikaisesti, ja yhtä sytokiinia voivat tuottaa useat eri solutyypit.

Luokittelu kattaa ryhmät kuten interleukiinit (IL), interferonit (IFN), TNF-sytokiinit, chemokinit sekä kasvutekijät kuten CSF ja TGF-β.

Rooli terveydessä ja sairaudessa: sytokiinit säätelevät immuunivasteen laukaiseutumista ja koordinoivat tulehdusta sekä paranemista. Ne vaikuttavat solujen erilaistumiseen, jakaantumiseen ja liikuttumiseen sekä voivat vaikuttaa kuumeeseen ja akuutin faasin reaktioihin. Epätasapaino voi johtaa krooniseen tulehdukseen, autoimmuunisairauksiin tai alttiuteen infektioille.

Kliininen merkitys: sytokiinien epätasapaino liittyy autoimmuunisairauksiin, infektioihin ja joidenkin syöpien biologisiin prosesseihin. Biologiset lääkkeet kohdistavat sytokiinireittejä, esimerkiksi anti-TNF-α-lääkkeet (infliximab, adalimumab), IL-6-reseptorin estäjät (tocilizumab) sekä IL-1-reseptorin estäjät (anakinra). Sytokiineja käytetään myös terapiassa, kuten interferoneja ja korkea-annoksista IL-2:ta joidenkin syöpien immunoterapiassa. Haittavaikutuksiin voivat kuulua infektioiden riski, kuume ja pistosreaktiot.