Suorahankintaa

Suorahankinta (direct procurement) on hankintamenettely, jossa julkinen tai yksityinen hankintayksikkö tilaa tavaran, palvelun tai rakennusurakan ilman kilpailullista tarjouskilpailua. Suomessa suorahankinta säädellään julkisten hankintojen lainsäädännössä ja EU:n hankintadirektiiveissä, ja sitä saa käyttää vain tietyin edellytyksin.

Käyttökriteerit ja perustelut yleisellä tasolla. Suorahankinta on sallittu, kun on ilmeinen peruste sille, että vain yhdellä toimittajalla on mahdollisuus tarjota kyseinen tuote tai palvelu (esimerkiksi yksinoikeudet tai tekniset/taiteelliset syyt). Se voi koskea myös jatkuvan sopimuksen jatkoa saman toimittajan kanssa, kun uusi toimeksianto liittyy saumattomasti aiempaan sopimukseen. Lisäksi kiireellinen tarve tai ennalta arvaamaton tilanne voi oikeuttaa suorahankinnan, jos kilpailuttaminen ei ole käytännössä toteutettavissa ilman kohtuuttomia haittoja. Toiminta on kuitenkin laajasti sidoksissa EU-kynnysarvoihin: suurempien hankintojen osalta edellytetään yleensä avointa kilpailutusta, kun taas pienemmissä tapauksissa voidaan käyttää suorahankintaa asianmukaisella perustelulla.

Menettely ja valvonta. Päätöksen on oltava kirjallinen ja sisällöltään julkinen: perustelut, mahdolliset markkinakatselmukset sekä dokumentointi hankintapäätöksen taustalla. Suorahankintaa työnnetään eteenpäin vain kun lainsäädäntö sitä selkeästi mahdollistaa, ja päätöstä voidaan tarvittaessa tulla tarkastelemaan viranomaisten toimesta. Käytäntöön liittyy tarve säilyttää läpinävyys ja estää väärinkäyttö, sillä epäasialliset suorahankinnat voivat altistua oikaisuille ja oikeudelliselle arvioinnille.

Näin ollen suorahankinta on erottamaton osa hankintalainsäädäntöä, mutta sen käyttö vaatii tarkkaa oikeudellista perustelua ja dokumentointia.