Suolaliuoksia

Suolaliuokset ovat vesiliuoksia, joissa liuennut suola koostuu yleensä natrium- ja kloridi-ioneista (NaCl), mutta liuokseen voi kuulua myös muita ioneja kuten K+, Ca2+ tai SO4^2-. Liuoksen koostumus määritellään liuenneen suolan määrällä sekä veden määrällä, ja sitä esitetään usein molaarisuutena (M) tai massaprosenttina.

Yleisimpiä suolaliuoksia ovat natriumkloridin (NaCl) liuokset. Fysiologinen suolaliuos, joka tunnetaan myös 0,9%:na NaCl-liuoksena (w/v), on isotoni ihmisveren kanssa ja sitä käytetään nesteytykseen, huuhtelemiseen sekä moniin kliinisiin toimenpiteisiin. Hypertooniset NaCl-liuokset (esim. 3% NaCl) ovat suhteellisesti väkeviä ja niitä käytetään erityistilanteissa, kun halutaan nostaa solujen vesitasapainoa tai vähentää turvotusta. Hypotooniset Liuokset, kuten 0,45% NaCl, ovat vähemmän konsentroituja ja voivat vaikuttaa solujen tilaan.

Sovellukset ja käyttöalueet vaihtelevat: lääketieteessä suolaliuoksia käytetään nestehoitoon, haavojen huuhteluun ja erilaisiin toimenpiteisiin. Biologiassa ja biokemiassa ne toimivat normaaleina suoloina solu- ja kudosympäristöjen säätelyyn, verokokeisiin sekä soluviljelyissä osana kulttuuri- ja huuhteluliuoksia kuten phosphate-buffered saline (PBS). Laboratoriossa suolaliuoksia voidaan valmistaa haluttua konsentraatiota ja osmolaliteettia varten sekä kontrolli- tai reagenssiliuoksina.

Osmolaliteetti ja van’t Hoffin kerroin kuvaavat liuoksen tiheyttä ja vaikutusta soluihin. NaCl:n ideaalinen van’t Hoffin kerroin on noin 2, koska NaCl dissosioituu kahdeksi ioniksi. Turvallisuudessa suolaliuokset ovat yleensä liukenemattomia, mutta mönit pakkaa kyseisten liuosten käytön ja varastoinnin ohjeita.