Osmolaliteetti

Osmolaliteetti tarkoittaa liuoksen osmoottisesti aktiivisten hiukkasten pitoisuutta kilogrammaa vettä kohti. Yleisimmin käytetty yksikkö on milliosmoleja per kilogramma vettä (mOsm/kg). Osmolaliteetti kuvaa kaikkien osmoottisesti aktiivisten aineiden määrää liuoksessa, joten se riippuu sekä liuenneen aineen määrästä että siitä, miten helppo nämä aineet ovat kulkemaan solukalvojen läpi. Osmolariteetti (Osm/L) mittaa samaa suuretta tilavuuden perusteella; käytännössä ne voivat poiketa toisistaan, kun liuoksessa on käyviä poikkeuksia tilavuuden ja tiheyden vuoksi. Tämän ero muodostaa perustan käsitteille tonisuus ja osmolaarisuus.

Käytännössä osmolaliteetti voidaan arvioida kaavalla, kun käyttöön otetaan klinisesti yleiset mittaukset: Osmolality ≈ 2 × [Na+] + Glucose/18 + BUN/2.8, missä Na+ on mmol/L ja Glucose sekä BUN mg/dL. Tämä antaa laskennallisen osmolaliteetin ja mahdollistaa osmolaarisen gapin määrittämisen: suurin osa, mutta ei kaikki, osmolaliteetti saattaa arjessa poiketa laskentatuloksesta, jos veressä on muita osmoottisesti aktiivisia aineita (esim. alkoholit, metanol, etyleeniglykoli, mannitoli).

Veren osmolaliteetti on yleinen kliininen mittari neste- ja solutapahtumien ymmärtämiseen. Normaalisti se on noin 275–295 mOsm/kg. Korkea osmolaliteetti (hyperosmolaliteetti) voi johtua hypernatremiasta, hyperglykemia/diabetes, runsaan alkoholin nauttimisen tai muiden osmoottisesti aktiivisten aineiden esiintymisestä. Matala osmolaliteetti liittyy suureen vesimäärään tai mataliin osmoottisesti aktiivisiin aineisiin.

Osmolaliteetin mittaus voidaan tehdä osmometrialla (esim. freezing point depression). Siten sekä laskennallinen että mitattu arvo ovat hyödyllisiä neste- ja aineenvaihdunnan tilojen arvioinnissa. Osmolaliteetti on keskeinen käsite fysiologiassa, kliinisessä laboratorio- ja hätätilanteiden diagnostiikassa.