Suodatuskyvyn

Suodatuskyvyn käsite kuvaa järjestelmän tai materiaalin kykyä erottaa tai poistaa epäpuhtauksia nesteestä tai kaasusta suodatuksen avulla. Käytännössä suodatuskyvyn arviointi mittaa, kuinka tehokkaasti tietyn kokoiset hiukkaset pysyvät poissa liuoksesta tai miten hyvin epäpuhtaudet poistuvat prosessissa. Termiä käytetään laajasti vesihuollon, ilmanlaadun hallinnan ja teollisten suodatusjärjestelmien yhteydessä.

Mittaus ja mittarit puolestaan kuvaavat, kuinka hyvin suodatuskyky toteutuu käytännössä. Keskeisiä mittareita ovat suodatusprosessin tehokkuus (prosentuaalinen pidätys tai läpäistys), painehäviö prosessin aikana sekä pidätyksen pysyvyys ajan mittaan. Lisäksi voidaan tarkastella virtausta, porekokoa tai kalvoja seuraavan läpäisyreaktion kehitystä. Pidemmällä aikavälillä huomioidaan myös tukkeutumisen ja vaihtokustannusten vaikutus kokonaiskustannuksiin.

Tyypillisesti suodatuskyky riippuu sekä suodatinmateriaalin ominaisuuksista (porekoko, rakenne, kemiallinen kestävyys) että käsiteltävästä fluidista (virtausnopeus, lämpötila, paine, kemialliset olosuhteet) sekä epäpuhtauksien luonteesta ja koosta. Yleisimmät suvannot ovat mekaaninen suodatus, jossa fysikaaliset erotukset perustuvat hiukkasien koon ja siivilöinnin kautta, sekä membrane-pohjainen suodatus (esim. mikrot-, ultra- ja nanofiltrointi).

Sovelluksia ovat vesihuolto, ruoka- ja juomateollisuus, lääketiede sekä ilmanlaadun hallinta. Suodatuskyvyn suunnittelussa on usein tasapainotettava tehokkuus, kustannukset, painehäviö ja järjestelmän käyttöikä.