Stutterilmiö

Stutterilmiö on puheen epäjatkuvuuden ilmiö, jossa puhe katkeaa toistojen, pidätysten (blokkit) tai pidentymien kautta. Ilmiö voi ilmetä äänteissä, tavuissa tai sanoissa ja siihen liittyy usein paineen tai jännitteisyyden tunnetta sekä hetkellinen puheen rytmin häiriö. Stutterointi jaetaan usein kehitykselliseen stutterointiin (alkoi varhaislapsuudessa) sekä harvinaisempiin hankintaan liittyviin tai traumaperäisiin muotoihin.

Ominaisuuksia ovat toistot (esim. toistoa äänteestä tai tavusta), pidentymät sekä puheen blokkaukset, jolloin vartalokäden aukipitämisellä ei synny puhetta. Joissain tapauksissa esiintyy myös siirtyminen pois puheesta tai huomion kiinnittyminen hengitykseen. Stutterointi vaihtelee yksilöllisesti ja voi olla herkempi stressin, väsymyksen tai jännitteisten tilanteiden aikana.

Kehitys- ja syykehys: Developmental stutterointi ilmenee tyypillisesti 2–5-vuotiailla ja on melko yleistä lapsuuden kehitysvaiheessa. Arvioiden mukaan noin 5 prosentilla lapsista esiintyy pitkiäkin jaksoja stutterointia, ja noin 60–80 prosenttia toipuu spontaanisti ennen aikuisikää. Aikuisilla stutterointi koskee noin 1 prosenttia väestöstä. Perinnölliset tekijät, neurofysiologiset erot puheen tuotannon suunnittelussa sekä kielelliset ja motoriset prosessit ovat liittyneet stutteroinnin taustalla. Ympäristötekijöillä ja yksilöllisellä stressillä on myös rooli ilmiön ilmentymisessä.

Hoito ja hallinta: Puhe-ja kommunikaatioalan ammattilaiset, kuten puheterapeutit, voivat tarjota yksilöllistä terapiaa. Vakiintuneita lähestymistapoja ovat fluency shaping -menetelmät, stuttering modification sekä kognitiivis-emotionaalinen tuki. Varhainen puuttuminen ja pitkäaikainen harjoittelu voivat parantaa puheen sujuvuutta sekä sosiaalista sopeutumista. Stutterointi ei heijastele älykkyyttä, ja monet ihmiset osaavat kommunikoida menestyksekkäästi erilaisissa tilanteissa.